Rovaniemen kaupunginvaltuutettu Matti Henttunen loikkasi perussuomalaisiin – olo kokoomuksessa ei tuntunut kotoisalta

Henttunen oli mukana perussuomalaisissa ennen kuin kokoomus pyysi häntä ehdokkaaksi kirkkovaltuustovaaleihin vuonna 2010.

kuntapolitiikka
Kokoomuksen eduskuntavaaliehdokas Matti Henttunen ja soppatykki Rovaniemellä.
Arkistokuva. Matti Henttunen vaalityössä keväällä 2019.Perttu Ruokangas / Yle

Rovaniemen kaupunginvaltuuston jäsen Matti Henttunen on siirtynyt kokoomuksen valtuustoryhmästä perussuomalaisiin. Henttusen mukaan hän ei kokenut enää oloaan kotoisaksi kokoomuksessa, ja hän itse halusi vaihtaa ryhmää.

Henttusen mukaan hänen uransa kokoomuspoliitikkona alkoi, kun kokoomus pyysi häntä ehdokkaaksi kirkkovaltuustovaaleihin vuonna 2010 ja hän pääsi läpi. Sitä ennen hän oli mukana perussuomalaisissa.

Kun Henttunen valittiin myöhemmin Rovaniemen kaupunginvaltuustoon, hän jätti perussuomalaiset ja liittyi kokoomukseen.

Henttunen sanoo, että siirtymisestä oli puhetta perussuomalaisista jo pitkään ennen kuin hän päätti siitä ennen vappua. Henttunen kertoo syistään myös Lapin Kansan ja Uuden Rovaniemen mielipidesivuilla (siirryt toiseen palveluun).

Kokoomuksen valtuustoryhmä pieneni taas

Kokoomuksen valtuustoryhmä on muuttunut moneen kertaan tällä valtuustokaudella. Ensin valtuustoryhmä erotti Sara Tuiskun sotkuisen riidan päätteeksi keväällä 2019. Tuisku on tällä hetkellä sitoutumaton kaupunginvaltuutettu.

Sen jälkeen keväällä 2019 valtuutettu Kari Tuominen erosi kokoomuksen valtuustoryhmästä, mutta hän liittyi takaisin valtuustoryhmään tämän vuoden alussa.

Tuominen toimi puolisen vuotta sitoutumattomana kaupunginvaltuustossa. Hän on kertonut Ylelle, ettei aio asettua ehdolle seuraavissa kuntavaaleissa.

Kokoomuksella on nyt kahdeksan paikkaa Rovaniemen kaupunginvaltuustossa, eli se on valtuuston kolmanneksi suurin paikkamäärällä mitattuna. Kokoomuksen ja kristillisdemokraattien vaaliliitto sai viime vaaleissa 12 valtuutettua, joista 10 meni kokoomukselle.

Lue lisää

Tuisku-jupakan vuoksi lähtenyt kuntapäättäjä palasi kokoomuksen ryhmään Rovaniemellä

Sara Tuisku avautuu vihdoin erottamisensa syistä: keskustaan loikkaamisaikeet, poissaolot kokouksista ja vaalimainoksia väärissä paikoissa