Luonto tekee hyvää mielelle ja keholle – luonnossa liikkuminen halutaan osaksi sydänsairaiden elämää

Luonnossa syke laskee, stressi vähenee ja verensokeri tasoittuu.

luonto
Naiset kävelevät alas kuntoportaita metsässä
Luonnossa liikkuminen tuo monenlaisia hyötyjä. Paula Collin / Yle

– Täällä kuuntelee lintuja, katselee puita ja maastoa. On paljon asioita, joista oikein nauttii, sanoo Anneli Suutari Vaarniemen ulkoilualueella Kaarinassa.

Suutari on kova liikkumaan luonnossa ja tietää, miten hyvää se tekee.

Luonnolla on tutkitusti hyviä vaikutuksia sekä keholle että mielelle, kertoo lehtori Elina Lindberg Turun ammattikorkeakoulusta. Se tasaa verensokeria, laskee verenpainetta ja sykettä, vähentää stressiä ja ahdistusta.

– On todettu, että luonnossa liikkumisella on stressiä poistava vaikutus. Mitä enemmän stressiä on, sitä enemmän vaikutusta sillä on, Lindberg sanoo.

Luonnossa oleilulla on myös sosiaalista vaikutusta. Lindberg kertoo, että yhdessä luontoon meneminen lisää sosiaalisuutta ja luonnossa on esimerkiksi helpompi puhua vaikeista asioista.

Luontoliikuntaohjelmasta apua sydänterveyteen

Luontoliikunnan vaikutuksia ja niiden hyötyjä erityisesti sydänsairaille pohditaan parhaillaan Turun ammattikorkeakoulun, Metsähallituksen ja Varsinais-Suomen ja Satakunnan sydänpiirien hankkeessa.

Luontoliikuntaa sydämeen ja mieleen -hankkeen tarkoituksena on kehittää luontoliikuntaohjelma, joka tukee psyykkistä ja fyysistä hyvinvointia, ja joka voitaisiin juurruttaa sydänyhdistysten toimintaan.

Hanketyöntekijä Merike Ojala Varsinais-Suomen sydänpiiristä kertoo, että luontoliikuntaretkiä piti järjestää nyt keväällä, mutta koronapandemia sotki suunnitelmat.

Parhaillaan koulutetaan vapaaehtoisia ja retkiä on tarkoitus järjestää syksyllä tai ensi keväänä.

– Luonto toimii sekä kuntosalina että mielen rauhoittajana. Kehittelemämme luontoliikuntaohjelma sisältää myös esimerkiksi tietoisuusharjoituksia, Ojala sanoo.

Oman liikuntamuodon löytäminen on tärkeää etenkin sydänsairauksista kärsiville.

– Se auttaa paranemisessa ja jokapäiväisessä pärjäämisessä, kertoo Anneli Suutari, joka toimii Kaarina-Piikkiön sydänyhdistyksen puheenjohtajana.

Kävele, ihmettele, nauti

Luonnosta voi hyötyä ihan jokainen. Monet ovatkin sen nyt oivaltaneet, sillä koronakevät on saanut ulkoilupaikat ja retkeilyreitit ruuhkaantumaan.

Elina Lindberg toivoo, että innostus jatkuu.

Mitä luonnossa sitten pitäisi tehdä, jotta saisi kaikki terveyshyödyt irti?

– Luonnossa voi vaan olla. Kävellä, ihmetellä, keskittyä luontoon. Nauttii ja aistii luontoa kaikilla aisteilla, se on tärkein asia.

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus