1. yle.fi
  2. Uutiset

Kuhmolaiselle Matti-Jussi Pollarille valtakunnallinen tunnustus elämäntyöstä kulttuurin parissa

Pollari pyrkii osallistumaan kaikkeen, mitä kulttuurin saralla vain on Kuhmossa tarjolla.

Suomen kulttuurirahasto
Matti-Jussi Pollari kirjailija Veikko Huovisen patsaan edessä.
Kuhmolainen Matti-Jussi Pollari on myös Veikko Huovinen -seuran puheenjohtaja.Arto Loukasmäki / Yle

Kuhmolainen kulttuurivaikuttaja Matti-Jussi Pollari on saanut Suomen Kulttuurirahaston H. G. Porthan -mitalin elämäntyöstään kulttuurin parissa. Säätiön hallitus antaa Pollarille tunnustusta etenkin "Kuhmon hengen syvällisestä ymmärtämisestä ja monipuolisesta kulttuurisesta osaamisesta".

Pollari kertoo arvostavansa tunnustusta etenkin, kun se kantaa merkittävän kirjastoihmisen ja ensimmäisen suomalaisen sanomalehden julkaisijan nimeä.

– Voin olla tunnustuksesta kovin iloinen, eivät he sitä varmasti pahasta tahdosta minulle myöntäneet, Pollari naurahtaa.

Pollari oli Kuhmo-talon toimitusjohtaja yli 20 vuotta aina talon perustamisesta eläkkeelle jäämiseensä saakka. Tällä hetkellä hän on Kuhmon Kamarimusiikin kannatusyhdistyksen sekä Veikko Huovinen -seuran puheenjohtaja ja Sinfonietta Lentuan intendentti. Lisäksi Pollari toimii aktiivisesti kunnallispolitiikassa.

Eläkkeelle jäätyäänkään Pollari ei ole jättänyt Kuhmo-taloa, vaan on mukana niin yleisönä, esiintyjänä kuin talkoolaisena pyrkien osallistumaan kaikkeen, mitä kulttuurin saralla vain on Kuhmossa tarjolla.

– Täytyyhän ihmisen jotakin tehdä. Totta kai eläkkeellä jää aikaa monenlaisiin asioihin. En koe itseäni erityisen kiireiseksi, Pollari kertoo.

Mitali oli tarkoitus luovuttaa torstain Kainuun rahaston vuosijuhlassa Puolangalla, mutta koronaepidemian takia juhlaa ei pidetä ja mitaliseremonia siirtyy syksyyn.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)

Lue seuraavaksi