Näin nikotiinista tuli Suomen suosituin itsehoitolääke – Ei tämä ollut tarkoitus, sanoo entinen terveysministeri Mönkäre

Vaikka nikotiinia myydään korvaustuotteena, sen käyttö ei ole vähentänyt tupakointia.

nikotiini
nuuskarasia
Nikotiinin myynti lyö joka vuosi uusia ennätyksiä. Juha Heikanen / Yle

Tiedätkö, mikä on Suomen eniten myyty itsehoitolääke?

Jos arvauksesi on tulehduskipulääke ibuprofeeni, olet väärässä. Myyntilastojen kärjessä komeilee nikotiini.

Nikotiinia sisältävien korvaushoitotuotteiden myynti nimittäin kiilasi Buranan, Ibumaxin, Ibusalin ohi jo vuonna 2007.

Sen jälkeen nikotiini on pitänyt hallussaan Suomen myydyimmän itsehoitovalmisteen paalupaikkaa. Samalla se on ainoa lääke, jota saa myydä apteekkien ulkopuolella.

Riippuvuutta aiheuttavan nikotiinin myynti lääkkeenä ylitti 61 miljoonaa euroa vuonna 2019. Se tarkoittaa, että jokainen suomalainen vauvasta vaariin käytti nikotiinikorvaustuotteisiin keskimäärin 11 euroa vuodessa.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

15 vuodessa nikotiininkorvaustuotteiden myynti on enemmän kuin kolminkertaistunut. Tämä ei kuitenkaan näytä vähentäneen tupakointia siinä määrin kuin luultiin. Korvaustuotteita käytetään eri tavalla kuin oletettiin.

Nikotiinipurkka kioskeihin

Nikotiinikorvaustuotteet vapautettiin apteekeista elintarvikekauppoihin ja kioskeihin vuonna 2005, osana lääkelain uudistusta. Silloin vallassa oli Matti Vanhasen (kesk.) ykköshallitus ja sosiaali- ja terveysministerinä Sinikka Mönkäre, nykyinen Laisaari (sd.).

Uudistusta perusteltiin sillä, että nikotiininkorvaushoitotuotteiden uskottiin auttavan ihmisiä (siirryt toiseen palveluun)eroon tupakasta.

Toisin kävi. Nikotiinin käyttö tupakoinnin lopettamisyrityksissä on lisääntynyt vain vähän.

– Lupaus, jolla uudistus myytiin, ei ole toteutunut. Harva käyttää nikotiinia niin, että siitä on aidosti hyötyä vieroituksessa, sanoo Kelan erikoistutkija Terhi Kurko.

On käynyt päinvastoin: osa käyttäjistä on jäänyt koukkuun korvaustuotteisiin.

Kansainvälisten tutkimusten mukaan nikotiininkorvaustuotteiden käyttäjistä riippuvaisia on noin yksi prosentti.

Entinen ministeri Sinikka Laisaari on koulutukseltaan keuhkotautien erikoislääkäri.

Hänen mukaansa 15 vuotta sitten suurin osa lainvalmistelussa kuulluista asiantuntijoista katsoi, että nikotiinia sisältävät korvaustuotteet olisivat pienempi paha kuin tupakka.

– Ei kukaan silloin arvannut, että nikotiininkorvaustuotteista tulisi sellainen myrkky, johon jää kiinni. Tupakkateollisuus on fiksu, Laisaari sanoo nyt.

Nuuskamaiset nikotiinipussit

Suosituin nikotiininkorvaustuote on purukumi. Nyt uudet huulten alle asetettavat annospussit, jotka muistuttavat nuuskaa, ovat yleistyneet nopeasti.

Nerokkaasti tuotteistetut valmisteet saattavat olla yksi syy nikotiinin kasvavaan suosioon.

Zonnic-kauppanimellä myytävät nikotiinipussit tulivat Suomeen loppuvuodesta 2016. Ruotsalaisyritys Niconovumin kehittämän tuotteen omistaa British American Tobacco.

nuuskarasia
Nuuskamaista korvaustuotetta on kahta vahvuutta. Juha Heikanen / Yle

Nikotiinipussit sisältävät kaksi tai neljä milligrammaa nikotiinia grammaa kohti.

Uudenlaiset annospussit ovat samannäköisiä kuin vahva, tupakaton nikotiininuuska, jota myydään monessa EU-maassa, muun muassa Virossa. Koronan aikana tuotteen tilaaminen ulkomailta on lisääntynyt. Voit lukea jutun tästä.

Suomen lisäksi Zonnicia myydään Ruotsissa, Norjassa sekä Yhdysvallossa.

Ylen tietojen mukaan se on monen kioskin hittituote. R-kioskin tuotepäällikkö Lauri Vatanen kertoo sähköpostitse, että nikotiinipussit ovat vakiinnuttaneet asemansa Irti tupakasta -tuoteryhmässä, mutta tarkempia myyntilukuja hän ei halua kertoa.

Myöskään tupakkayhtiö British American Tobacco ei halunnut vastata Ylen kysymyksiin tuotteen myynnistä, vaikka sitä lähestyttiin kolmesti. Maahantuoja Tamro vastasi, ettei se voi antaa toimittajalle tietoja nikotiinituotteesta.

Fimean lääkemyyntitilastoista voi päätellä, että nikotiinipussien ja muiden uusien tuotteiden myynti kasvaa, samoin kuin niiden osuus kokonaismyynnistä. Tarkkoja lukuja tilasto ei kuitenkaan paljasta.

nikotiinituotteiden-pitoisuuksia4.png
Eetu Pietarinen / Yle

Nikotiini apteekkeihin?

Suurin osa Suomen nikotiininkorvaustuotteista myydään kioskeista ja elintarvikekaupoista. Potti on yli 50 miljoonaa euroa vuodessa.

Vaikka tupakkavieroitukseen on tullut uusia lääkkeitä, nikotiini on edelleen käytetyin. Esimerkiksi kalliimpaan reseptilääkkeeseen varekliiniin verrattuna sitä myydään 23-kertainen määrä.

Ja vaikka nikotiini on lääkelain alainen tuote, vain joka kymmenes nikotiinikorvaushoitotuote ostetaan apteekista, josta saa lääkeneuvontaa.

Kaupoissa ja kioskeissa nikotiinituotteet on sijoitettu näkyville paikoille, toisin kuin tupakkatuotteet, jotka ovat lukkojen takana. Nikotiininkorvaustuotteiden arvonlisävero on 10 prosenttia ja tupakkatuotteiden 24 prosenttia.

Kelan erikoistutkija Terhi Kurko sanoo, että nikotiinin siirtämistä takaisin apteekkeihin pitäisi ainakin vakavasti harkita. Erityisen huolissaan hän on uusista nuuskamaisista tuotteista ja niiden käyttötavoista.

– Lääkettä pitäisi käyttää siihen, mihin se on tarkoitettu.

Viime vuonna julkaistun nuorten terveystapatutkimuksen mukaan 18-vuotiaista pojista (siirryt toiseen palveluun) lähes puolet kokeillut nuuskaa.

Oliko siis 15 vuoden takainen päätös nikotiinin vapauttamisesta virhe?

– Päätös tehtiin siinä ajassa. Ei silloin arvattu, millainen vitsaus nikotiinia sisältävästä nuuskasta myöhemmin tulisi, sanoo sillloinen ministeri Sinikka Laisaari, entinen Mönkäre.

Lue myös:

Nuuskakauppiaat joutuvat lähettämään myymätöntä nuuskaa poltettavaksi

Fred Sellenberg on yksi tallinnalaisista, jotka hyötyvät suomalaisten paluusta: "Nikotiinipussit ovat aiheuttaneet kultakuumeen, jota voi verrata Neuvostoliiton hajoamiseen"

_Keskustelu on auki keskiviikkoon kello 23.00:een asti.
_

13.5.2020 kl 18.12, Grafiikkaa korjattu: mg muutettu mg/g