Saksan mallin mukaista kasvomaskipakkoa ei ole toistaiseksi tulossa pääkaupunkiseudun joukkoliikenteeseen – HSL odottaa ministeriön kantaa

Matkustajien suojautumista HSL pitää lähtökohtaisesti myönteisenä asiana.

joukkoliikenne
Hengityssuojaimeen pukeutunut bussipysäkillä.
Kasvomaskia käyttäviä näkee myös pääkaupunkiseudun joukkoliikenteessä. Kuvituskuva.Tiina Jutila / Yle

Pääkaupunkiseudun joukkoliikenteestä vastaava HSL ei aio toistaiseksi suositella matkustajille kasvomaskin käyttöä metroissa, busseissa, lähijunissa tai raitiovaunuissa.

Yhtiö suhtautuu kuitenkin matkustajien suojautumiseen myönteisesti.

– Tässä vaiheessa odotamme sosiaali- ja terveysministeriön ja THL:n kantaa kasvomaskien turvallisuuteen, mutta emme katso ollenkaan pahalla maskin käyttöä, kertoo joukkoliikenteen osastonjohtaja Tero Anttila HSL:stä.

Kehotusta kasvomaskien käytöstä ei ole HSL:n mukaan tarpeen antaa matkustajille yhteiskunnan avautuessa siitäkään huolimatta, että esimerkiksi useat HUSin asiantuntijat (siirryt toiseen palveluun)(Talouselämä) ovat todenneet, että niistä on enemmän hyötyä kuin haittaa ja monissa maissa, kuten Saksassa, kasvomaskin käyttö on joukkoliikenteessä pakollista.

– Ymmärtääkseni maskien saatavuudessa on ollut ongelmia, ja lähtökohtaisesti pitäydymme terveyteen liittyvissä suosituksissa ja kannanotoissa ylimmän terveysviranomaisen valtakunnallisiin kannanottoihin ja ohjeisiin.

Kasvomaskipakkoa joukkoliikenteessä pohditaan Anttilan mukaan vasta sitten, jos tartunnat lähtevät kasvuun.

– Jos yhteiskunta avautuu, maskeja on saatavissa ja RO-luku lähtee nousuun, se on yksi mahdollinen keino, mutta asia on myöhemmän harkinnan paikka, kertoo joukkoliikenteen osastonjohtaja Tero Anttila HSL:stä.

Lue lisää:

Kuukausi sitten kasvosuojaa käyttänyt oli Saksassakin kummajainen – Nyt kaupassa hävettää käydä ilman maskia

Pitäisikö kouluihin palata hengityssuojat kasvoilla? Tämä ja 6 muuta kysymystä suojamaskeista – Näin sosiaali- ja terveysministeriö vastaa

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus