1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. yleisurheilu

Kuortaneen juhannuskisat järjestetään elokuussa

Yleisurheilijoille on tarjolla edes kotimaan kisoja, kun kansainväliset kisat on peruttu. Kuortane Games järjestetään elokuussa.

yleisurheilu
Neziri ja Hurske
Arkistokuva. SUL / Anssi Mäkinen

Yleisurheilun Kuortane Games eli perinteiset Kuortaneen juhannuskisat ovat löytäneet uuden ajankohdan. Ne aiotaan kisata elokuun ensimmäinen päivä. Kilpailu on tänä vuonna myös osa Motonet GP-sarjaa.

Kisoista pyritään tekemään kovatasoinen, mutta ulkomaalaisten urheilijoiden tulo Suomeen on kuitenkin vielä arvoitus. Kuortaneella ei vielä mietitä yleisömäärää, vaan kisoja järjestetään tässä vaiheessa urheilun ehdoilla. Yle lähettää kisat suorana myös televisiossa.

– Odotamme vielä tarkempia tietoja yleisörajoituksista sekä hygieniaohjeista, ja seuraamme mihin nämä kehittyy. Paikalle pääseville urheilijoille voidaan kuitenkin taata hyvät mahdollisuudet huippusuorituksiin, ja Ylen tuottaman suoran televisiolähetyksen kautta mahdollisimman moni pääsee myös näkemään kilpailut, iloitsee Kuortane Games pääsihteeri Tuomas Mikkola.

Lue myös: Yleisurheilun EM-kisat on peruttu

Historiallinen päätös – olympialaisia ei ole koskaan aikaisemmin siirretty, vain sodat ovat estäneet kisojen järjestämisen

Lue seuraavaksi