Ravintolat tarvitsevat tukea, mutta valtion lupaama paketti ei riitä – yrittäjä: "Huhtikuun liikevaihto on pyöreä nolla"

Hallituksen lupaama tukipaketti on tarpeellinen, mutta tukisumma liian pieni. Yrittäjiä arveluttaa kriisin kesto ja sen vaikutus liiketoimintaan.

ravintolat
Kahvilan pöytien tuolit pöydillä estämässä asiakkaita istumasta Espoon Tapiolassa.
Noutoruoan myynti on auttanut osaa yrityksiä kriisin keskellä.Henrietta Hassinen / Yle

Lappilaiset ravintola-alan yrittäjät pitävät hallituksen keskiviikkona tekemää tukipäätöstä riittämättömänä. Yritäjät uskovat, että koronakriisin kurittamasta aallonpohjasta ei selvitä ilman konkursseja.

Torniolaisen hotelli- ja ravintola-alan yrittäjän Reijo Angeria mukaan tuessa on oikeita elementtejä, mutta tukisumma on liian pieni. Angeria arvioi, että kaikki ravintolat eivät tule tuesta huolimatta selviämään koronakriisistä.

– Tuki ei tule riittämään millään, kun ravitsemusliikkeiden myynti oli viime vuonna huhti-toukokuussa miljardi euroa ja hallituksen esittämä tuki on siitä vain 12 prosenttia. Tämä tarkoittaa sitä, että ravintoloiden kassat huutavat nyt hoosiannaa, sanoo Angeria.

Angeria muistuttaa, että vaikka 120 miljoonan euron tukisumma kuulostaa suurelta, ei se tule pelastamaan ravintoloita.

– Tarvittaisiin vähintään 350 miljoonaa euroa ja siltikin se olisi vielä pieni osa siitä, mitä on menetetty myyntiä, toteaa Angeria.

Tuen riittävyys arveluttaa, jos kriisi pitkittyy

Inarilaisen Kultahovin ja ravintola Aanaarin yrittäjä Kaisu Nikulan mukaan tuki on tarpeen, jotta kriisistä selvitään ja toiminta saadaan jälleen käyntiin. Kultahovi on ollut suljettuna koko huhtikuun ajan.

– Huhtikuun liikevaihto on pyöreä nolla euroa. Nyt majoituspuoli on auki toukokuussa työmatkalaisia varten, mutta ravintola on vieläkin totaalisen kiinni emmekä tarjoa edes aamiaista, sanoo Nikula.

Inarissa kesäsesonki on ravintola-alan yrittäjän mukaan jo melkein yhtä hyvä kuin talvisesonki. Nikulaa arveluttaa, riittääkö tukiraha, jos tilanne pitkittyy. Matkailupaikkakunnalla pohditaan hänen mukaansa myös sitä, miten pitkään kriisi jatkuu ja turistit ovat poissa.

Osa olisi halunnut palkkatukea

Rovaniemellä toimivan Bar21, Yucan ja teatteriravintolan yrittäjistä Juha Eskelinen kertoo, että noutoruoka on onneksi tehnyt kauppansa korona-aikana.

Yrityksen toiminta ei ole ollut täysin seis, vaikka Bar21:n asiakastila ja teatteriravintola ovatkin olleet suljettuna. Kolmen yrittäjän lisäksi töissä on pystytty pitämään kuusi työntekijää.

– Pelkään, että hallituksen suunnitteleman tuen määrä on liian pieni. Alusta alkaen olen ollut sitä mieltä, että palkkatuki olisi ollut parempi tukimuoto. Se tulisi suoraan sellaisille yrityksille, jotka pystyvät väkeä palkkaamaan ja ovat kannattavia, sanoo Juha Eskelinen.

Hän on avaamassa kahden partnerin kanssa elokuussa uuden ravintolan Rovaniemelle, vaikka koronakriisin kestosta ei ole mitään tietoa.

– Tuleva matkailukausi vähän jännittää, mutta pakko on uskoa, että tästä hankalasta ajasta vielä selvitään, sanoo Eskelinen.

Hallitus tukee koronaepidemian vuoksi suljettuja ravintoloita vähän yli 120 miljoonan euron arvoisella tukipaketilla. Ravintolatuki on kaksiosainen. Ensimmäinen auttaa työllistämään ja toinen kohdistuu juokseviin kustannuksiin. Tukea saa enintään 15 prosenttia myynnin laskusta tai enimmillään 500 000 euroa, ja lisäksi työllistämiseen tuhat euroa yhtä työntekijää kohti.

Lue tuoreimmat tiedot Lapin koronatilanteesta tästä artikkelista.