Nurmes-talon peruskorjaus jälleen vauhdissa

Remontti maksaa noin 4,5 miljoonaa euroa. Valmista pitäisi tulla kesäkuussa 2021.

Nurmes
Remontoitavan Nurmes-talon yksi seinä on peitetty muovilla.
Nurmes-talon remontti oli tässä vaiheessa viime elokuussa.Jouki Väinämö / Yle

Nurmes-talon peruskorjaus on jälleen hyvässä vauhdissa. Viime kesänä aloitettu remontti käynnistettiin uudelleen huhtikuussa.

Saneeraus seisoi talvella, koska urakan kustannuksia jouduttiin hieman karsimaan.

Rakennuttajapäällikkö Ari Jaaranen kertoo, että työt ovat nyt täysillä käynnissä. Sääsuoja on valmis ja sisällä on töissä kymmenkunta ihmistä.

– Sehän on saneerauskohde eli purkutöitä jatketaan vielä sisäpuolella. Nyt eniten ehkä työllistää aukotusten teko talotekniikalle. LVI-puoli ja sähköporukka tarvitsee seiniin reikiä.

– Sitten jossakin vaiheessa ruvetaan sääsuojan alla muurailemaan julkisivuja umpeen, Ari Jaaranen kertoo.

Nurmes-talon peruskorjaus maksaa noin 4,5 miljoonaa euroa. Valmista on määrä olla kesäkuussa 2021.

Vuonna 1991 valmistuneessa talossa toimivat muun muassa kirjasto, Kötsin museo, Hannikaisen Sali ja Ylä-Karjalan kansalaisopisto.