Yritykset koronakriisissä: Tallink Silja valmiina jatkamaan työmatkaliikennettä – turistiristeilyt voivat alkaa jo kesällä

Suomen ja Viron välinen laivaliikenne avautuu asteittain, mutta jo kesän alusta väylillä voi olla tungosta.

Matkustaminen ja työmatkat
Ilmakuva Helsingin Länsisatamasta.
Tallink Silja ottaa aluksi laivoilleen matkustajia enintään puolet laivan kapasiteetista Ismo Pekkarinen / AOP

Suomen hallitus on päättänyt sallia jälleen Suomen ja Viron välisen työmatkaliikenteen 14.5. alkaen. Vapaa-ajan matkustaminen Suomeen ei ole edellenkään sallittua. Matkustajaliikenne laivoilla Suomeen keskeytettiin 11.4. koronaviruksen leviämisen estämiseksi.

1. Tallink Silja Oy:n toimitusjohtaja Margus Schults, kuinka monta alusta ja mitkä alukset Tallink palauttaa Suomen ja Viron väliselle reitille?

– Megastar on liikennöinyt koko ajan Helsinki–Tallinna-reitillä normaalin aikataulun mukaisesti kuljettaen lähinnä vain rahtia. Megastar jatkaa liikennöintiä ja lisäksi Star alkaa operoida muutaman kerran viikossa viikonloppuisin. Myös rahtilaiva Sea Wind on liikennöinyt normaalisti Vuosaari–Tallinna-reitillä. Silja Europa pysyy toistaiseksi maissa.

2. Avataanko reittejä muualle kuin Suomen ja Viron välille?

– Turku–Tukholma-reitti on ollut toiminnassa koko ajan, ja siellä Baltic Princess ja Galaxy ovat toimineet rahtilaivoina. Muiden reittien osalta odotamme edelleen lisäpäätöksiä Suomen rajojen avaamisen suhteen.

3. Kuinka laivojen palauttamiseen liikenteeseen varaudutaan käytännössä, teknisesti ja asiakkaiden kannalta?

– Meillä on jo hyviä käytännön kokemuksia eri toimenpiteistä koronaviruksen leviämisen estämiseksi niiltä laivoilta, jotka ovat liikenteessä. Päivitämme näitä toimenpiteitä edelleen.

– Teemme tarkkoja laskelmia sen suhteen, mitkä reitit on kannattavaa avata ja missä vaiheessa, ja millä miehityksellä. Satamassa seisovilla laivoilla on ollut pieni miehitys jatkuvasti. Niitä on ylläpidetty sellaisessa kunnossa, että ne voidaan nopeastikin ottaa käyttöön.

4. Tallink on jo aloittanut lippujen myynnin, kuinka lipunmyynti on lähtenyt liikkeelle?

– Hyvin maltillisesti. Vapaa-ajan matkustushan ei edelleenkään ole sallittua.

Margus Schults
Toimitusjohtaja Margus Schults.Antti Haanpää / Yle

5. Miten pahasti korona rokotti teidän ja koko konsernin toimintaa?

– Maalis-huhtikuun osalta voidaan jo todeta, että korona on rokottanut toimintaamme todella rajusti. Tulevaisuuden osalta on vielä vaikea ennustaa. Paluu normaaliin tulee olemaan kuitenkin todella hidasta.

6. Koska arvioitte myös vapaa-ajan matkustamisen alkavan ja miten siihen varaudutaan?

– Toivomme, että kesäkuun alusta alkaen pääsisimme asteittain avaamaan myös muita reittejä, terveys ja turvallisuus huomioiden. Tähän tarvitsemme kuitenkin Suomen hallituksen uuden päätöksen rajojen avaamisesta.

– Uskomme, että suomalaiset ja virolaiset ovat valmiita matkustamaan laivoillamme jo kesäkaudella, noudattaen yhteisiä pelisääntöjä ja toimenpiteitä.

7. Onko Tallink Silja Oy saanut jotakin taloudellista tukea Suomen valtiolta?

– Suomen Huoltovarmuuskeskus tukee huoltovarmuuden kannalta tärkeät tavaravirrat Suomesta Ruotsiin sekä Baltiaan ja sitä kautta Keski-Eurooppaan. Tallink-konsernin osalta tukijärjestely koskee Suomen lipun alla operoivaa Turku–Tukholma-reitin Baltic Princessia, Ruotsin lipun alla operoivaa Turku–Tukholma-reitin Galaxya ja Viron lipun alla operoivaa Helsinki–Tallinna-reitin Megastaria.

8. Kuinka paljon laivoille otetaan matkustaja tässä alkuvaiheessa?

– Otamme laivoille 14.5. jälkeen maksimissaan puolet laivan kapasiteetista. Näin voimme varmistua siitä, että jokaiselle on riittävästi tilaa pitää etäisyyttä toisiinsa.

9. Paljonko Tallink Silja Oy:n väestä on ollut lomautettuna ja paljonko väkeä on jo kutsuttu töihin?

– Käytännössä kaikki noin 1 500 työntekijäämme on joko kokoaikaisesti tai osa-aikaisesti lomautettuna; työtehtävistä ja työtilanteesta riippuen. Teemme parhaillaan laskelmia takaisin kutsuttavien osalta. Toistaiseksi puhutaan kuitenkin hyvin pienistä takaisin kutsuttavista henkilömääristä.

10. Kuinka arvioitte panpidemian muuttavan laivamatkustusbisnestä pysyvästi? Mikä muuttuu?

– Uskomme, että lähimatkailu tulee vahvistumaan entisestään. Kaikki riippuu pitkälti koronavirustilanteen jatkosta ja leviämisestä. Jos Viro ja Suomi kuitenkin pysyvät ”samalla virustasolla” uskoisin, että vapaa-ajan matkustuskin jossain vaiheessa palaisi.

– Osa käytännön toimenpiteistä varmasti jää pysyviksi kuten käsienpesun tehostaminen, desinfiointilaitteet jne. Olen kuitenkin vakuuttunut, että vielä me risteilemme.