Siivousta tehostettu Himoksen mökeillä – asiakkaiden tekemän siivouksen lisäksi myös esimerkiksi ovenkahvat desinfioidaan ennen uusia asukkaita

Himoksen siivoojat käyttävät myös itse tavallista enemmän suojavarusteita.

Jämsä
Kesämökki Jämsän Himoksessa.
Jämsän Himoksella on paljon vuokramökkejä. Arkistokuva.Simo Pitkänen / Yle

Monilla vuokramökeillä on tehostettu siivousta koronavirustilanteen takia. Siivouksen tehostaminen voi vaikuttaa myös vuokramökkien tarjontaan ja nostaa hintoja.

Siivous saattaa olla aiempaa kalliimpaa tai siihen menee entistä enemmän aikaa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan eri pinnat eivät ole koronan kannalta merkittäviä tartuntareittejä (siirryt toiseen palveluun), mutta pintoja kannattaa siivota tavallista enemmän.

Tehostettu siivous maksaa edullisimmillaan muutamia kymppejä tavallista siivousta enemmän. Tätä järeämpi desinfiointisiivous maksaa jopa satoja euroja.

Siivousta on tehostettu myös Jämsän Himoksen vuokramökeillä.

– Mökkeilijät siivoavat edelleen myös itse mökin käyttönsä jälkeen, mutta mökeissä käy ennen uusien asiakkaiden saapumista nyt myös siivoojat, jotka käyvät läpi wc-tilat, keittiön ja ovenkahvat desinfioivalla puhdistusaineella. Siivoojat käyttävät myös itse tavallista enemmän suojavarusteita, Himoslomien toimitusjohtaja Tiina Mäntyharju kertoo.

Himoksella ei ole nostettu mökkien vuokria Mäntyharjun mukaan siivouksen vuoksi.

Mökkien kysyntä on Himoksella jo vähän piristynyt ja mökeille tullaan nyt viettämään aikaan oman perheen tai pienen porukan kanssa. Osa kesän festareillekin mökin vuokranneista on ilmoittanut, että tulee mökkeilemään, vaikka isot tapahtumat onkin peruttu.

Himoslomilla on Jämsän Himoksen alueella yli 400 vuokramökkiä.

Lue myös:

Vuokramökin siivous maksaa yrittäjälle jopa satoja euroja – suositun mökkikunnan terveysvalvonta kehottaa tarttumaan rättiin itse koronan torjumiseksi