1. yle.fi
  2. Uutiset

Huittinen aikoo perua uimahallin kesäsulun

Tarkoitus on avata halli kesäkuun alussa ja pitää se auki koko kesän ajan.

Huittinen
Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta
Yle

Huittisissa pääsee näillä näkymin polskimaan uimahallissa myös heinäkuussa. Kesäsulku perutaan, kunhan nuoriso- ja liikuntalautakunta hyväksyy sille asiasta tehdyn ehdotuksen ensi viikolla.

Alun perin halli oli tarkoitus pitää kiinni kesäkuun lopulta elokuun alkuun. Koronatilanteen takia halli on kuitenkin ollut suljettuna 16.3. alkaen.

Uimahalli avataan valtioneuvoston ohjeita noudattaen kesäkuun alussa. Myös uimahallin kuntosali aiotaan pitää auki kesän ajan.

Kevään koronasulun aikana on tehty tarvittavat huoltotyöt, joita muuten olisi tehty kesällä hallin ollessa tyhjä asiakkaista heinäkuussa.

Lue seuraavaksi