Yhdysvalloissa pidätettiin isä ja poika maata kuohuttaneesta murhasta epäiltynä – musta mies ammuttiin kuoliaaksi lenkkipolulle

Tapaus nousi otsikoihin tällä viikolla, kun surmatun miehen viimeisistä hetkistä tuli julkisuuteen kännykkävideo.

Ulkomaat
Kuva Glynnin piirikunnan polisiasemasta.
Kaksi miestä, isä ja poika, on pidätetty epäiltynä Yhdysvaltoja kohahduttaneesta mustan lenkkeilijän helmikuisesta ampumisesta,Erik S. Lesser / EPA

Yhdysvalloissa pidätettiin myöhään torstai-iltana kaksi miestä, isä ja poika, epäiltynä maata kohahduttaneesta mustan lenkkeilijän helmikuisesta ampumisesta, kertovat yhdysvaltalaismediat.

Vasta 25-vuotias Ahmaud Arbery ammuttiin kuoliaaksi helmikuun 23. päivänä Brunswickin kaupungissa Georgian osavaltiossa.

Arbery oli ollut perheensä mukaan lenkillä ennen kuolemaansa. Hänet tapettiin lähiöalueella, joka sijaitsee lyhyen matkan päässä hänen omasta kodistaan, kertoo New York Times (siirryt toiseen palveluun).

Arberyn kerrotaan kohdanneen lenkkipolulla kaksi valkoihoista miestä, joista vanhempi oli 64-vuotias ja nuorempi tämän 34-vuotias poika. Kumpaakin miestä syytetään nyt muun muassa murhasta, ja heidät on otettu kiinni.

Osavaltion poliisin tiedotteen mukaan nuorempi miehistä ampui Arberyn tappaneen laukauksen.

Toinen pidätetyistä on entinen poliisi

New York Timesin mukaan pidätetyistä miehistä vanhempi on Glynnin piirikunnan entinen poliisi ja teki ennen eläköitymistään töitä tutkijana paikallisessa syyttäjäntoimistossa.

Uutiskanava CBS:n (siirryt toiseen palveluun) mukaan pidätyspäätös tuli vain muutamaa päivää sen jälkeen, kun Arberyn viimeisistä hetkistä kuvattu kännykkävideo nousi julkisuuteen.

Aiemmin tutkinnan yhteydessä tehdyn poliisiraportin ainoa silminnäkijä oli teosta nyt pidätetty mies.

CBS:n mukaan entinen lainvalvoja kertoi tapausta tutkineille etsiville, että hän oli luullut Arberyn olevan murtovaras ja oli käskenyt tätä pysähtymään. Mies väitti Arberyn hyökänneen hänen poikansa kimppuun "väkivaltaisesti" ja väitti kaksikon tapelleen haulikosta, kunnes hänen poikansa ampui Arberya kahdesti.

Julkkikset vaatineet oikeutta

Tapaus on herättänyt suurta huomiota sosiaalisessa mediassa, ja lukuisat julkisuuden henkilöt ovat myös vaatineet surmatulle Arberylle oikeutta.

Arberyn kohtalon ovat ottaneet esille viime aikoina muun muassa maan entinen varapresidentti ja demokraattien nimitystä vaille varma presidenttiehdokas Joe Biden sekä koripallotähti LeBron James.

Eniten tapauksessa on kauhistuttanut se, ettei ketään ollut otettu tähän mennessä kiinni. New York Timesin mukaan tilanne eteni entisestään tiistaina, kun tapahtumista tuli julki video.

Videolla tummaihoisen miehen, oletettavasti Arberyn, nähdään joutuvan kahakkaan haulikkoa kädessään pitävän miehen kanssa. Arberyksi oletettu mies kaatuu lopulta maahan, minkä jälkeen haulikko laukaistaan kolmesti.

Aiemman syyttäjän mukaan pidätykseen ei ollut riittävää syytä

Arberyn tapaus on herättänyt New York Timesin mukaan jälleen ilmoille keskustelua siitä, miten epätasa-arvoisesti maan oikeusjärjestelmä kohtelee tummaihoisia.

Lehden näkemät asiakirjat osoittavat, että tapausta viikkoja käsitellyt georgialaissyyttäjä ohjeisti asiaa tutkinutta Glynnin piirikunnan poliisilaitosta, ettei miesten pidätysmääräyksen kirjoittamiseen ole riittäviä syitä.

Syyttäjän mukaan nyt pidätetyllä kaksikolla oli oikeus kantaa heidän mukanaan olleita aseita. Hän myös viittasi lakiin, joka oikeuttaa kansalaisen tekemään tarvittaessa pidätyksen sekä itsepuolustusasetuksiin. Syyttäjän mielestä Arbery oli aloittanut tappelun nuoremman miehen kanssa ja näin tällä oli osavaltion lakien mukaan oikeus puolustaa itseään kuolettavaa voimaa käyttäen.

Lopulta samainen syyttäjä jääväsi itsensä eturistiriitojen vuoksi. Tapaus on kulkeutunut kevään aikana eturistiriitojen vuoksi yhteensä kolmen syyttäjän työpöydälle. Vasta viimeisin heistä oli kertonut CBS:n mukaan vaativansa miehiä syytteeseen.

New York Timesin mukaan tapausta tällä hetkellä käsittelevä syyttäjä pyysi tällä viikolla myös osavaltion poliisia puuttumaan tapaukseen.

Arberyn äidin mukaan kännykällä kuvattu video todistaa, ettei hänen poikansa tehnyt mitään rikosta.

– Hän oli ulkona päivittäisellä lenkillään, ja hänet metsästettiin kuin eläin ja tapettiin, Arberyn äiti kuvaili tapahtunutta CBS:n mukaan.

Lue lisää:

USA:ssa kohutaan mustan lenkkeilijän helmikuisesta surmasta – syyttäjä ei nähnyt perustetta ampujien asettamiselle syytteeseen

Lähteet: STT