Tuleen syttynyt sähköauto on vaikea sammuttaa: palokunta kehitti itse ongelmaan ratkaisun, jossa akku upotetaan veteen

Päijät-Hämeen pelastuslaitos on kehittänyt siirrettävän vesitiiviin siirtolavan ensimmäisenä pelastuslaitoksena Suomessa. Mallia sähköautopalojen sammuttamiseen on haettu Euroopasta.

sähköautot
Sähköautopalo sammuu vesikontissa
Sähköautopalo sammuu vesikontissa

Palamaan syttyneet sähköautot ovat olleet pelastuslaitoksille erittäin hankalia sammutettavia, sillä suljettuun ja eristettyyn akustoon ei päästä ruiskuttamaan sammutusvettä. Akusto onkin voinut syttyä uudelleen jopa vuorokauden kuluttua ja useampaan kertaan.

Näin on käynyt muun muassa Lahdessa runsaan vuoden aikana parikin kertaa. Latauksessa ollut auto on syttynyt palamaan ja sammutuksen jälkeen syttynyt aina uudelleen. Palon sammutus on sitonut henkilökuntaa ja vienyt runsaasti aikaa.

Myös kolaritilanteessa sähköauton akusto voi vioittua ja syttyä palamaan. Yhdestä kennosta alkanut palo etenee ketjureaktion tavoin viereisiin kennoihin.

– Niitä yksittäisiä kennoja voi olla autossa tuhansia kappaleita. Ne on sijoitettu pohjalevyn rakenteisiin, joten kennon sisälle ei saada millään vettä, kertoo Lahden Paavolan pelastusaseman palomies Esa Koskimaa.

Alkusammutuksen jälkeen auto nostetaan pelastusaseman omalla kalustolla vesitiiviiseen konttiin ja kansi lukitaan.
Alkusammutuksen jälkeen auto nostetaan pelastusaseman omalla kalustolla vesitiiviiseen konttiin ja kansi lukitaan.Markku Lähdetluoma / Yle

Siirrettävä autojen uima-allas

Suomessa Päijät-Hämeen pelastuslaitos on ottanut ensimmäisenä käyttöön itse kehittämänsä vesitiiviin siirtolavan. Palamaan syttynyt auto nostetaan sinne alkusammutuksen jälkeen pelastuslaitoksen omalla kalustolla.

Vettä konttiin laitetaan sen verran, että auton akusto jää veden alle. Kokeilujen jälkeen on osoittautunut, että vasta kahden vuorokauden jälkeen voidaan olla varmoja siitä, että akustopalo on sammunut eikä uutta palovaaraa enää ole.

Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen pelastuspäällikkö Veli-Pekka Niemikallio kertoo, että Lahden yksikkö on nyt valmiudessa auttamaan myös lähellä sijaitsevia pelastuslaitoksia.

– Me ollaan nyt harjoiteltu ja kokeiltu tätä useamman kerran. Siirtolava on toimintakuntoinen ja sinne voidaan jättää auto turvallisesti. Kansi lukitaan, jotta esimerkiksi lapset eivät voi kiipeillä sinne.

Kuopiossa sijaitsee Pelastusopisto, joka on valtakunnallinen pelastusalan ammatillinen oppilaitos ja koulutuskeskus. Yliopettaja Ismo Huttu kertoo, että Pelastusopistolla on vastaava sammutusvaihtolava koulutuksia varten.

– Tällä hetkellä ei ole parempaa keinoa, jollei keksitä muuta tapaa jäähdyttää akkuja, Huttu sanoo.

Valmista tuli. Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen kehittämän vesikontin kansi on kiinni, auto sisällä ja palo hallinnassa.
Valmista tuli. Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen kehittämän vesikontin kansi on kiinni, auto sisällä ja palo hallinnassa.Markku Lähdetluoma / Yle

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus