1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Vaasa

Vaasassa myllätään päiväkoteja: Teeriniemelle uudet tilat ja Palosaaren päiväkoti koulun tiloihin

Selvitysryhmä esittää ensi viikolla kokoontuvalle lautakunnalle, että Teeriniemelle rakennetaan kokonaan uusi päiväkoti ja Palosaarella päiväkoti siirretään remontin jälkeen Palosaaren koulun tiloihin.

Vaasa
Vaasan palosaaren koulu
Palosaaren kouluun suunnitellaan päiväkotia.Jarkko Heikkinen / Yle

Vaasan kaupungin varhaiskasvatuksen ja talotoimen yhteinen tarveselvitysryhmä on selvittänyt päiväkotien tilannetta. Selvityksen seurauksena nyt esitetään, että Teeriniemelle rakennettaisiin kokonaan uusi päiväkoti ja Palosaaren päiväkodin toiminta siirrettäisiin Palosaaren koulun tiloihin.

Teeriniemen nykyisen päiväkodin kiinteistö on rakennettu 1980-luvulla. Puolitoista vuotta sitten tehdyn kosteus- ja sisäilmateknisen kuntotutkimuksen mukaan rakennus vaatii mittavan peruskorjauksen lähitulevaisuudessa.

– Työryhmämme ehdottaa, että Teeriniemelle rakennetaan uusi päiväkoti. Ensisijaisena tavoitteenamme on saada päiväkodille uudet tilat. Vaihtoehtoisia sijoituspaikkoja on kartoitettu alueelta, kertoo varhaiskasvatusjohtaja Anne Savola-Vaaraniemi kaupungin tiedotteessa.

Teeriniemen nykyinen päiväkoti on kuitenkin tyydyttävässä kunnossa.

– Kiinteistössä ei ole todettu olevan mitään terveydelle vaarallista eli siellä on turvallista olla siihen saakka, kunnes saamme uudet tilat, Savola-Vaaraniemi lisää.

Jos lautakunta hyväksyy työryhmän esityksen, Teeriniemen uuden päiväkodin rakennushankkeesta tehdään hankesuunnitelma tämän vuoden loppuun mennessä.

Rakentaminen voisi alkaa vuonna 2022 ja uusi päiväkoti olisi käytössä vuonna 2023. Nykyinen päiväkotirakennus on käytössä siihen saakka, kunnes uusi rakennus on valmis.

Palosaaren päiväkoti koulun tiloihin

Myös Palosaaren päiväkotirakennus on mittavan peruskorjauksen edessä. Kiinteistö on rakennettu vuonna 1973.

– Esitämme lakkautetun Palosaaren koulun tilojen ottamista päiväkodin käyttöön. Arvion mukaan tiloihin mahtuisi yhteensä kahdeksan ryhmää, joissa on yhteensä 150 lasta, Savola-Vaaraniemi kertoo.

Rakennuksen ottaminen päiväkotikäyttöön vaatii paljon muutostöitä. Esityksen mukaan rakennustyöt voitaisiin aloittaa 2023 ja siitä vuoden päästä se voitaisiin avata päiväkotina.

Tällä hetkellä Palosaaren koulurakennuksessa on väistötilat Vanhan Vaasan koululle. Vuoden 2022 jälkeen rakennuksella ei ole tiedossa uutta käyttötarkoitusta.

Vaasan kasvatus- ja opetuslautakunta käsittelee molempien päiväkotien tarveselvityksiä kokouksessaan 13.5.2020.

Lue seuraavaksi