Puolan erikoinen vaalipäivä: presidentinvaaleja ei ole peruttu tai lykätty, mutta kukaan ei pysty äänestämään

Valtaapitävä puolue ajoi viimeiseen asti vaalien järjestämistä koronakriisistä huolimatta.

Puola
Presidentti Andrzej Duda kasvosuojus naamallaan.
Koronaviruksen vuoksi istuva presidentti Andrzej Duda on ollut jatkuvasti julkisuudessa samaan aikaan, kun muut ehdokkaat eivät ole voineet kampanjoida. Kuva on otettu 7. toukokuuta Jozefinissa.Mateusz Marek / EPA

Puolassa on tänään erikoinen vaalipäivä. Maassa piti äänestää tänään sunnuntaina presidentinvaaleissa, mutta yhtään ääntä ei päivän aikana pysty antamaan.

Tästä huolimatta vaaleja ei ole virallisesti peruttu tai lykätty. Hallitseva Laki ja oikeus -konservatiivipuolue (PiS) yritti viimeiseen saakka saada vaalit järjestettyä koronaviruksen vuoksi asetetuista rajoituksista huolimatta.

Suunnitelma postiäänestyksestä ei kuitenkaan mennyt läpi. Parlamentti ei saavuttanut yhteisymmärrystä muustakaan, joten virallista päätöstä vaalien kohtalosta ei ole tehty. Päivä on siis vaalipäivä, mutta äänestysprosentti jää nollaan äänestyspaikkojen ollessa kiinni.

PiS ajoi itsepintaisesti vaalien järjestämistä tavalla tai toisella, sillä puoluetta edustava istuva presidentti Andrzej Duda oli voittajasuosikki. Koronaviruksen vuoksi kilpailevat ehdokkaat eivät ole voineet kampanjoida samaan aikaan, kun Duda on paistatellut mediahuomion keskipisteessä.

Oppositio uskoo hallitsevan puolueen arvioivan, että Dudan kannatus romahtaa, kunhan koronaviruksen taloudelliset vaikutukset alkavat todella tuntua puolalaisten arjessa.

Perustuslain mukaan vallitseva katastrofi olisi syy lykätä vaaleja, mutta hallitseva puolue ei tätä ole halunnut tehdä. PiSin mukaan maan koronatilanne ei ole riittävän vakava täyttääkseen katastrofin tunnusmerkit. Mielipidemittausten mukaan kolme neljästä puolalaisesta olisi antanut tukensa lykkäyspäätökselle.

Se, ettei sunnuntain vaaleissa anneta ääniä johtaa siihen, että korkein oikeus kumoaa vaalit. Tämän jälkeen parlamentin puhemiehen on määrä ilmoittaa vaalien uusi ajankohta.

Lisää aiheesta:

Puolan hallitus taipui siirtämään presidentinvaaleja

Freedom House: Unkari ei ole enää demokratia, Puolan kehitys huolestuttava

Lähteet: AFP

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus