1. yle.fi
  2. Yle Uutiset
  3. urheiluliikkeet

Kahvakuulat loppuivat, pyöriä myyty ennätysmäärä, telttasesonki alkoi aiemmin kuin koskaan – koronan säikäyttämät asiakkaat palasivat urheilukauppoihin

Asiakkaat katosivat maaliskuussa urheilukaupoista lähes täysin, mutta koronaolot ovat kasvattaneet monien tuotteiden kysyntää erityisesti verkkokaupassa.

Polkupyöräilytarvikkeilla on ollut kysyntää korona-aikana. Kuva: Terri Niemi / Yle

Kymmeniä ihmisiä vilkuilee urheiluvälineitä kauppakeskus Redissä Helsingin Kalasatamassa. Myyjillä riittää kiirettä, kun asiakkaat kyselevät polkupyöristä ja ulkoiluvälineistä viikonlopun iltapäivänä urheiluliike XXL:ssä.

– Missä teillä on riippumattoja? nuori mies kysyy XXL Suomen toimitusjohtaja Pasi Lämpsältä.

Lämpsä opastaa asiakkaan oikeaan suuntaan ja palaa haastatteluun. Lämpsä kertoo Yle Uutisilleurheilukaupan vaikeista viime kuukausista. Talviurheiluvälineiden myynti takkusi, kun eteläisessä Suomessa ei maahan saatu ollenkaan lumipeitettä. Esimerkiksi XXL joutui tekemään miljoonien eurojen alaskirjauksen ja myymään tavaraa tappiolla saadakseen varastonsa liikkeelle.

Keväällä tuli koronavirus. Se tyhjensi urheilukaupat asiakkaista.

– Kävijämäärät kauppakeskuksissa ja meidän keskustoissa sijaitsevissa tavarataloissa pysähtyivät maaliskuussa kuin seinään. Mutta viimeisen parin viikon aikana tilanne on lähtenyt elpymään. Ihmiset ovat aktivoituneet, Lämpsä kertoo.

Hallituksen ilmoitus koronarajoitusten asteittaisesta purkamisesta oli selkeä käännekohta parempaan. Lämpsän mukaan taajamissa sijaitsevissa tavarataloissa asiakasmäärät ovat palautuneet jo lähes viime vuoden toukokuun tasolle.

Norjalainen XXL ja Keskon kauppiasvetoinen Intersport ovat suomalaisen urheilukaupan jättiläiset. Myös Intersportissa on huomattu asiakkaiden paluu kauppoihin.

– Pääsiäisen jälkeen asiakasmäärät ovat viikko viikolta palautuneet. Nyt toukokuun alussa näyttää jo paljon paremmalta, Intersport Finlandin ketjujohtaja Juha Nurminen sanoo.

– Liikunta on selkeä trendi, ja uskoisin että erikoiskaupoista juuri urheilukauppa on ensimmäisenä toipumassa tästä poikkeusajasta.

Asiakkaat palasivat alussa yksitellen, mutta viime viikkoina kaupoissa on jo käyty koko perheen voimin. Nurmisen mukaan koulujen alkaminen näkyy ostoksissa. Lapsille on käyty ostamassa erityisesti kenkiä ja uusia vaatteita.

Asiakkaat ovat uskaltautuneet palaamaan takaisin urheilukauppoihin koko perheen voimin. Kuva: Yle

Verkkokaupan kasvu auttanut urheiluliikkeitä

Koronakriisi on vaikuttanut kaupan alaan vaihtelevasti. Monissa ruokakaupoissa kauppa on käynyt vilkkaasti, ravintoloita palvelleessa tukkukaupassa liikevaihto on pysähtynyt paikoittain lähes kokonaan. Erikoiskaupan alalla esimerkiksi muotikauppa on kärsinyt suuresta asiakaskadosta.

Koronatilanteessa on kaupan alalla yhtäläisyyksiä reilun 10 vuoden takaiseen finanssikriisiin.

– Ihmiset, jotka olivat epävarmoja toimeentulostaan ja työtilanteestaan tietysti halusivat siirtää ostoksiaan myöhemmäksi. Erityisesti sellaisia ostoksia, joita ei koettu elintärkeiksi. Näin toimitaan nytkin, Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja selittää.

Erikoisliikkeissä tilannetta helpottaa, että verkkokauppa on nyt aivan eri tasolla kuin vuonna 2008.

– Vaikka ihmiset istuvat kotona, se ei tarkoita kaupan pysähtymistä. Se kasvaa koko ajan, ja digitaalisia ostoskanavia käytetään entistä enemmän, Kurjenoja sanoo.

Urheilukaupassa vahvoilla ovat Kurjenojan mukaan olleet ketjut, joiden verkkomyyntikanavat ovat olleet jo ennen koronaa vahvassa asemassa. Myös kysyttyihin tuoteryhmiin kuten ulkoiluun erikoistuneet kaupat ovat voineet hyötyä tilanteesta.

Ulkoilutuotteilla kova kysyntä

XXL on ollut Pohjoismaissa vaikeuksissa jo ennen koronaa (siirryt toiseen palveluun), mutta Suomen urheilun verkkokaupassa sillä on vahva jalansija. Korona on vain kiihdyttänyt kasvua. Toimitusjohtaja Pasi Lämpsä kertoo, että ennätykset ovat menneet kevään aikana uusiksi niin verkkokaupan kävijämäärissä kuin tehdyissä ostoissakin.

– Koko urheilukaupassa on varmasti nähty korona-aikana niin sanottu digiloikka, Lämpsä toteaa.

Intersportilla on keskitetty verkkokauppa, mutta myös ketjun kauppiaat ovat myyneet tuotteita kauppojen ulkopuolelle sijoitetuilla noutopisteillä ja kotiinkuljetuksilla. Ketjujohtaja Juha Nurminen kertoo etäkaupan olleen myös Intersportissa suurempaa kuin ennen koronaa.

XXL Suomen toimitusjohtaja Pasi Lämpsä asettelee esille suosittuja retkeilytuotteita. Kuva: Yle

Korona muutti poikkeuksellisesti tuotteiden kysyntää. Erityisesti keväällä suosittujen palloilu- ja urheiluseuratuotteiden myynnit putosivat, mutta monessa tuoteryhmissä kauppa on käynyt vilkkaasti.

– Maaliskuussa kaikilla kotikuntoilulaitteilla oli kova kysyntä. Muun muassa kahvakuulat loppuivat hetkeksi kesken. Kaikkien ulkoiluun liittyvien tuotteiden, kuten juoksun, pyöräilyn, patikoinnin ja kävelykenkien myynti on ollut varsin hyvä koko poikkeusajan.

XXL:ssä polkupyöriä on myyty jopa ennätysmääriä. Todennäköisesti kotimaassa vietettävä kesäloma näkyy myös kaupassa erikoisuutena. Teltat, makuupussit, makuualustat ovat nostaneet päätään XXL:n myynnissä aikaisemmin kuin koskaan. Lisäksi kotipihan ja kesämökin aktiviteetit, kuten trampoliinit ja kajakit ovat olleet kovassa kysynnässä.

Verkkokaupan kasvusta huolimatta asiakkaiden paluu on kauppiaalle suuri helpotus.

– Ihmiset haluavat tulla liikeisiin katsomaan eri vaihtoehtoja, kokeilemaan ja hypistelemään tuotteita. Kyllä kivijalalla on erittäin suuri rooli myös tulevaisuudessa, Juha Nurminen sanoo.

Lue lisää:

Uusimmat tiedot koronaviruksesta: EU-parlamentti ja jäsenmaat sopuun koronatodistuksesta, yliopistoissa yhä luennot etänä syksyllä

Entä jos tartunnat lähtevät leviämään nopeasti? Yle selvitti, miten Suomi voi uudelleen kiristää rajoituksia