Britanniassa osaa väestöstä kehotetaan palaamaan töihin – arvostelijat pitävät päätöstä "reseptinä kaaokseen"

Britannian pääministeri Boris Johnson piti puheen televisiossa.

koronavirus
Boris Johnson puhumassa medialle pääministerin virka-asunnon edustalla Lontoossa maanantaina.
Boris Johnson puhumassa medialle pääministerin virka-asunnon edustalla Lontoossa maanantaina.Daniel Leal-Olivas / AFP

Britannian pääministerin Boris Johnsonin mukaan maan parlamentissa käsitellään maanantaina, mikä on koronaepidemian nujertamisessa seuraava vaihe. Illalla pääministeri on luvannut vastata kysymyksiin.

Pääministerin mukaan ilman koronarajoituksia maassa voisi olla puoli miljoonaa koronaan kuollutta.

Televisioidussa puheessaan pääministeri sanoi, että Britannia ottaa käyttöön viisiportaisen koronavaroitusjärjestelmän. Sen alimmalla tasolla koronarajoitukset ovat kaikkein pienimmät. Johnsonin mukaan maa on ollut tasolla neljä, ja lähenee tasoa kolme.

Johnsonin mukaan Britannian täytyy kehittää maailman paras testaus- ja jäljitysjärjestelmä.

Hän sanoo, että tuleva viikko ei vielä ole rajoitusten purkamisen aika. Rajoituksia pidetään voimassa ainakin kesäkuun ensimmäiseen päivään saakka.

Joitain muutoksia on kuitenkin luvassa.

Johnson kannustaa palaamaan töihin niitä, jotka eivät voi syystä tai toisesta työskennellä kotona. Julkisia kulkuvälineitä on kuitenkin syytä välttää.

Keskiviikosta lähtien kuntoliikunta ulkosalla on joissain määrin jälleen sallittua. Kauppoja voidaan jälleen availla kesäkuusta lähtien, ja koululaiset voivat palata kouluun.

BBC kertoo, että Skotlannin (siirryt toiseen palveluun) että Walesin (siirryt toiseen palveluun) pääministerit huomauttivat nopeasti Johnsonin puheen jälkeen, että Johnsonin linjaukset esimerkiksi töihinpaluusta koskevat vain Englantia. Skotlannissa ja Walesissa voimassa oleva ohjeistus on edelleen pysyä kotona.

"Herätti enemmän kysymyksiä kuin antoi vastauksia"

Tilannetta kuitenkin tarkkaillaan koko ajan, ja mikäli se menee huonommaksi viranomaiset voivat jälleen kiristää rajoituksia.

Oppositiossa oleva työväenpuolue kommentoi pääministerin puhetta toteamalla, että se herätti enemmän kysymyksiä kuin antoi vastauksia.

– Pääministeri kehotti miljoonia palaamaan töihinsä ilman suunnitelmaa turvallisesta paluusta, sanoi työväenpuolueen johtaja Keir Starmer.

Myös monet liittojohtajat pitävät päätöstä "reseptinä kaaokseen". Liitot kritisoivat muun muassa sitä, että työntekijöiden suojaamisesta ei ole annettu selkeitä määräyksiä.

Lue uusimmat koronauutiset tästä.

Uutista on täydennetty 11.5. klo 12.13: Lisätty Skotlannin ja Walesin pääministerien näkemykset

Lähteet: Reuters

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus