"Teen hakemukset öisin, sillä liitteitä pitää syöttää kahteen paikkaan" – Pienten kuntien sosiaalitoimet ja asiakkaat kritisoivat Kelan palveluita

Ylen haastattelemat pienten kuntien sosiaalitoimet kritisoivat Kelan palveluita. Alueelliset erot palveluiden saatavuudessa ovat suuria.

toimeentulotuki
Johanna Hiltunen pihallaan Nousiaisissa.
Nousiaisissa asuvan Johanna Hiltusen lähin Kelan palvelupiste on ollut kiinni pitkään.Minna Rosvall / Yle

Kynnys päästä asioimaan Kelassa on kasvanut korkeaksi niillä, jotka eivät pysty tai halua käyttää verkkopalveluita ja jotka asuvat kaukana Kelan palvelupisteistä.

Tähän on törmätty kuntien sosiaalitoimistoissa sen jälkeen, kun perustoimeentulotuen maksaminen siirtyi Kelaan.

Alueellinen tasa-arvo toimeentulotuen asiakkaiden välillä ei toteudu, koska Kelan lähipalveluita on ajettu vauhdilla alas.

Verkko vaatii osaamista

Viiden lapsen äiti Johanna Hiltunen on tottunut tietokoneen ja netin käyttäjä, mutta hänelläkin välillä hermo pettää.

Hän on sekä Kelan että Nousiaisten kunnan sosiaalitoimiston asiakas

.

Kelan toimisto Mynämäen keskustassa
Kelan toimisto Mynämäen keskustassa on ollut pitkään kiinni kokonaan koronan vuoksi.Minna Rosvall / Yle

– Teen hakemukset öisin, sillä liitteitä pitää syöttää kahteen paikkaan ja Kelan sähköinen alusta takkuaa. Kunnalle joudun lähettämään täydentävän toimeentulotuen hakemukseen kolme eri sähköpostia, että saan mahtumaan kaikki valokuvat, kertomukset ja asiakirjat sinne.

Johanna Hiltusen tavoin moni Kelan asiakas joutuu seikkailemaan tukiviidakossa yksin ilman apua. Kaikilta se ei suju.

Yle Uutiset kertoi eilen, että Kelan ja sosiaalitoimistojen kahden luukun mallissa on vakavia puutteita erityisesti kaikista heikoimmassa asemassa olevien kohdalla.

Lue seuraavaksi: Ylen selvitys: toimeentulotuen uudistus on epäonnistunut kaikkein heikompiosaisten kohdalla – lue Jaron, Sirpan, Ilmin ja Johannan tarinat köyhyydestä

Tiskin takaa puuttuu ihminen

Ylen selvityksessä Kela saa kuntien sosiaalitoimilta moitteita palveluiden heikentämisestä varsinkin pienillä paikkakunnilla. Puutteelliset tai kokonaan puuttuvat palvelut aiheuttavat hankaluuksia niin sosiaalitoimistoille kuin toimeentulotukiasiakkaillekin.

– Tohmajärvellä sosiaalitoimisto palveli paikallisesti, mutta Kelalla ei ole edes toimipistettä. Siinä mielessä palvelun saatavuus ja saavutettavuus on tietenkin huonontunut, arvioi Tohmajärven kunnanjohtaja Olli Riikonen.

– Kelan palvelupisteiden vähentyminen on vaikuttanut siihen, että teemme paljon palveluohjausta ja autamme hakemusten tekemisessä Kelalle, toteaa johtava sosiaalityöntekijä Johanna Turunen Joensuusta.

– Alueelliset erot Kelan palvelujen saatavuudessa ovat koko maassa suuria ja myös meidän alueellamme tämä näkyy, kun Kelan toimipisteeseen pääsee sisälle ainoastaan ajanvarauksella. Tämä koskee myös lomakkeiden hakemista, huomauttaa aikuissosiaalityön johtava sosiaalityöntekijä Raili-Helena Kangasluoma Kuntayhtymä Kaksineuvoisesta Kauhavalta.

THL: Tasa-arvo ei toteudu

Ylen selvityksessä pahoitellaan sitä, että yhä useampiin Kelan palvelupisteisiin pääsee vain ajanvarauksella. Aikaa voi joutua odottamaan pitkään ja myös ajan varaaminen on hankalaa, ellei pysty tekemään sitä verkossa.

Myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on kiinnittänyt huomiota siihen, että asuinpaikka vaikuttaa perustoimeentulotuen hakemiseen.

– Kelan palvelujen saatavuuteen liittyvät välimatkat vaihtelivat eri kunnissa ja alueilla, joten kaikki eivät olleet edelleenkään yhdenvertaisessa asemassa toimeentulotuen hakemisessa ja saamisessa, todetaan THL:n selvityksessä (siirryt toiseen palveluun).

Korjausliikkeitä kaivataan

Johanna Hiltusen lähin Kelan palvelupiste on Mynämäellä. Se on yleensä auki ajanvarauksella perjantaisin, mutta nyt koronan takia kokonaan suljettu.

Tiedotus ajanvarauksesta Kelan seinässä.
Kelan Mynämäen toimipisteessa on lappu, joka kertoo ajanvarauksesta.Minna Rosvall / Yle

Mynämäen, Nousiaisten ja Maskun kuntien alueella sosiaalityötä hoitaa perusturvakuntayhtymä. Väestöä yhtymän alueella on 22 000 asukasta.

Sen palvelulinjajohtaja Tuija Hassinen-Laine kertoo, että toimeentulotuen kahden luukun periaate ei toimi.

– Uudistuksen tavoite oli säästää kunnan resursseja, mutta säästöä ei ainakaan tälle alueelle ole tullut.

Kelan palvelu kaipaisi hänen mielestään uudistusta.

– Kun Kelaan soittaminen ja odottaminen on maksullista, on se hankalaa monelle asiakkaalle. Toiveena on, että soittaminen olisi ilmaista ja ohjausta ja neuvontaa annettaisiin nykyistä enemmän siellä, toivoo Hassinen-Laine.

Kelan etuusjohtaja Anne Neimala myöntää, että valtakunnallinen puhelinpalvelu ruuhkautuu ajoittain varsinkin kuun alkupäivinä.

– Mutta esimerkiksi tällä hetkellä, kun meillä on hakemusten käsittely hyvällä mallilla, on jonotusaika puhelinpalveluun vain pari minuuttia.

Neimala sanoo, että Kela ei peri puheluista maksuja, vaan kyse on operaattorimaksuista. Ilmaista puhelinpalvelua Neimala ei lupaa jatkossakaan, mutta huomauttaa, että puhelinpalveluun voi varata ajan verkossa. Silloin soitto tulee Kelasta ja asiakas välttää puhelinmaksun.

Ohje postilaatikon puuttumisesta Kelan seinässä.
Mynämäen keskustan Kelan toimiston seinässä ei ole enää postilaatikkoa. Hakemukset on laitettava postiin.Minna Rosvall / Yle

Palvelupisteistä tulee asiointipisteitä

Jo yli 70 prosenttia hakemuksista tehdään Kelaan verkossa.

Kelan palvelupisteitä eli entisiä toimistoja on viime vuosina osittain korvattu Kelan ja kuntien yhteisillä asiointipisteillä, etäpalveluilla ja pop up -palveluilla.

– Pyrimme viemään palveluita sinne missä ihmiset ovat, esimerkiksi työ- tai opiskelupaikoille tai vaikka rangaistuslaitoksiin, toteaa Neimala.

Vuoden 2017 lopussa palvelupisteitä oli yli 180. Tällä hetkellä Kelan omia palvelupisteitä on reilu 140. Lisäksi neuvontaa Kelan asioissa saa 151 kuntien ylläpitämissä asiointipisteissä. Osassa on paikalla Kelan työntekijöitä tai niissä on etäpalvelupisteitä, joista voi saada videoyhteyden Kelan virkailijaan.

Myös palvelupisteiden aukioloaikoja on supistettu. Pienimmät palvelupisteet ovat auki vain yhtenä päivänä viikossa ajanvarauksella.

Anne Neimalan mukaan yhteistyötä kuntien kanssa halutaan lisätä ja samalla voi tulla arvioitavaksi omien palvelupisteiden tarve.

Voit keskustella aiheesta torstaihin 21.5. kello 23 saakka.

Lue myös: Asiantuntijat toimeentulotukilain uudistamisesta: Miksi vasta nyt korjataan?

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus