Syyttömäksi todettu ylikomisario palaa viestintäjohtajaksi – Helsingin poliisikomentaja: Lahjusepäilyjä ei voi jatkossa syntyä

Helsingin poliisin viestintäjohtajaa epäiltiin lahjuksen ottamisesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Helsingin poliisilaitos
Juha Hakola kuvattuna Pasilan Poliisitalolla Helsingissä tammikuussa 2017.
Helsingin poliisin viestintäjohtajaa Juha Hakolaa ei syytetä rikoksesta, joten hän palaa vanhaan tehtäväänsä.Vesa Moilanen / Lehtikuva

Helsingin poliisi on lisännyt läpinäkyvyyttä hankintaprosessiinsa rikosepäilyjen välttämiseksi.

– Jatkossa hankintoja tehtäessä käydään läpi kaikki, jotka ovat prosessiin osallistuneet. Pystymme tarkistamaan kaikki hankinnan vaiheet, kommentoi poliisikomentaja Lasse Aapio Helsingin poliisilaitokselta.

Läpinäkyvyyden lisäämistä on motivoinut Helsingin poliisin viestintäjohtajan ylikomisario Juha Hakolan tapaus, jossa häntä epäiltiin lahjuksen ottamisesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Poliisi epäili aiemmin Hakolan saaneen yli 3 000 euroa vaalitukea yritykseltä, jonka kanssa poliisilaitos on samaan aikaan tehnyt hankintoja.

Viestintäjohtaja palaa vanhaan tehtäväänsä

Etelä-Suomen syyttäjäalue jätti toukokuun alussa syytteen nostamatta Hakolaa vastaan. Syyttäjän mukaan ei ollut todennäköisiä syitä epäillä Hakolaa rikoksesta.

Helsingin poliisilaitos on tehnyt Hakolan toimenkuvaan liittyviä järjestelyjä lahjonta- ja virkarikosesitutkinnan takia.

– Ylikomisario Juha Hakola palaa aikaisempaan tehtäväänsä Helsingin poliisin viestintäjohtajaksi. Sisäisillä järjestelyillä on varmistettu, ettei vastaavia epäilyjä voi jatkossa syntyä, kertoo Aapio.

Kokoomusta edustava Hakola on Helsingin kaupunginvaltuutettu. Jutussa epäiltiin myös kahta muuta ihmistä lahjuksen antamisesta. Heitäkään vastaan ei nostettu syytteitä.

Lisää aiheesta:

Poliisin viestintäjohtajalle ei syytteitä – epäiltiin lahjuksen ottamisesta vaalirahajutussa

Helsingin poliisin viestintäjohtajan virka- ja lahjontarikosepäilyt syyteharkintaan