1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koronavirus

Analyysi: Vanhus viettää hoivakodissa noin kaksi vuotta – onko loppuelämän eristämisessä järkeä?

Erikoistoimittaja Tiina Merikanto avaa kolmella näkökulmalla, kuinka viheliäinen kysymys iäkkäiden eristäminen on.

koronavirus
kumihanska
Vierailurajoitukset pitkäaikaishoidossa ovat oleet voimassa kohta kaksi kuukautta. Antti Haanpää / Yle

Koronaviruksen aiheuttamat rajoitukset ympärivuorokautisessa hoidossa herättävät tällä hetkellä monessa kiihkeitä tunteita – puolesta, vastaan ja jostain siltä väliltä.

Rajoitukset ovat gerontologian professorin Marja Jylhän sanoin tyypillinen esimerkki siitä, että hyvää tarkoittavilla yhteiskunnallisilla päätöksillä saadaan aikaan paitsi hyviä ja tarkoitettuja, myös huonoja ja tarkoittamattomia seurauksia.

Seuraavassa kuvaan rajoitusten aiheuttamaa tilannetta hoivakodin johtajan, vanhan ihmisen ja omaisen näkökulmasta. Rajoitukset näyttäytyvät ainakin jonkin verran erilaisilta, siitä riippuen, kenen kannalta niitä katsoo.

Tekstin kolme näkökulmaa auttavat ehkä ymmärtämään sitä, miten viheliäisen ja vaikeasti ratkaistavan ongelmavyhdin koronavirus on ympärivuorokautiseen hoitoon synnyttänyt.

Mitä rajoitetaan

Vierailurajoitukset sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköissä ovat olleet voimassa (siirryt toiseen palveluun) 17.3.2020 alkaen.

Sosiaali- ja terveysministeriön ohjeessa ympärivuorokautisen hoidon (siirryt toiseen palveluun)yksiköille todetaan, että pääsääntöisesti vierailut yksikössä ovat kiellettyjä.

Tapauskohtaisesti voidaan kuitenkin sallia oireettomien läheisten vierailu kriittisesti sairaiden ja saattohoidossa olevien asiakkaiden luona. Yksikön johtajalla on vastuu ja valta tehdä nuo päätökset.

Vaikka sosiaali- ja terveysministeriöltä odotetaan lähipäivinä uutta ohjeistusta ympärivuorokautisen hoidon yksiköille, vierailukieltoon ei ole tulossa muutosta.

Hallitus totesi vastikään (siirryt toiseen palveluun), että vierailurajoitukset sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköissä ovat voimassa toistaiseksi. Asiaa tarkastellaan seuraavan kerran kesäkuun loppuun mennessä.

Koronakriisi näyttäytyy erityisen vaikeana ympärivuorokautisessa hoidossa, koska kyseessä on ihmisryhmä, joka ei voi itse puolustaa oikeuksiaan.

Vierailukiellon lisäksi iäkkäitä voidaan pitkäaikaishoidossa myös joutua eristämään tai laittamaan karanteeniin, jos tartuntatilanne sitä (siirryt toiseen palveluun)edellyttää.

Kaikki tämä tuntuu äkkiseltään selvältä: Hauraita ja vanhoja ihmisiä pitää suojella.

Mutta.

Samat rajoitukset voivat myös heikentää merkittävällä tavalla vanhan ihmisen fyysistä terveyttä, elämänlaatua ja synnyttää uusia ongelmia.

1. Jos olisin hoivakodin johtaja...

Jos olisin hoivakodin johtaja, vierailurajoitukset näyttäytyisivät välttämättöminä. Monenlaiset ja monentasoiset riskit olisivat ilman rajoituksia suuret.

THL:n mukaan koronavirukseen (siirryt toiseen palveluun) menehtyneistä lähes 90 prosenttia on yli 70-vuotiaita, ja yleensä taustalla on myös jokin perussairaus. Lähes puolet kaikista koronakuolemista on tapahtunut sosiaalihuollon ympärivuorokautisissa yksiköissä.

Kun näin on, vierailurajoitukset voivat estää tarttuvaa virusta leviämästä asumisyksikössä. Jos COVID-19-tauti pääsee hoivayksikköön sisälle, se voi levitä helposti ja tappaa monta ihmistä.

Jos joku kuolee, yksikön johtajana minua todennäköisesti vaivaisivat kysymykset: teimmekö kaikkemme, olisiko kuolema ollut estettävissä – ja jos, mitä teimme väärin.

Omien ja henkilökuntani kysymysten päälle tulisivat omaisten suru ja syytökset. Kenties myös media vaatisi selityksiä.

Hoitaja pitää vanhusta kädestä.
Ihmisellä on ihmisen ikävä. Kuvituskuva.Eleni Paspatis / Yle

Tiedän, että lääkärin ja hoitajan työtä ei voi tehdä niin, ettei koskaan tee virhettä. Silti, kun sellainen tapahtuu, se on aina yhtä kauheaa. Tiedän myös, että jos virheiden pelko alkaa hallita työtä, sitä ei lopulta voi tehdä ollenkaan.

Vaikka rajoitustoimien välttämättömyyden hyväksyy, tuntuu silti pahalta, että elämän viimeisinä kuukausina iäkäs ei voi nähdä läheisiään tai hän voi joutua karanteeniin. Vanhuus ja raihnaisuus tuottavat kärsimystä riittävästi jo itsessään.

Tällaisena kriisiaikana hoitajilla on erityisen vähän aikaa yksittäiselle vanhalle ihmiselle. Arki ennen koronaa oli jo valmiiksi kiireinen, nyt virukselta suojautuminen ja rajoitukset lisäävät painetta entisestään. Hoitajia tilanne usein ahdistaa.

2. Jos olisin hoivakodissa asuva vanha ihminen...

Tampereen yliopiston Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikkö selvitti Ylen pyynnöstä, kauanko vanha ihminen on ympärivuorokautisessa hoidossa ennen kuolemaansa. Vastaus on keskimäärin kaksi vuotta.

Luku perustuu COCTEL-tutkimushankkeeseen (Pitkäikäisyyden vallankumous ja sen seuraukset sosiaali- ja terveyspalvelujen käytölle ja kustannuksille). Aineisto on vuodelta 2013 ja tutkijoiden arvio on, että aika on saattanut viime vuosina lyhentyä.

Sama arvio tehdään THL:ssä. He sanovat myös, että asumisaika hoivakodissa on keskivertoasiakkaalla noin kaksi vuotta. Tuoretta tutkimusta heilläkään ei asiasta ole.

Jos olisin 84-vuotias hoivakodissa asuva vanha ihminen, ja elinaikani pitkäaikaishoidossa olisi tuo tutkimuksen kaksi vuotta, jokaisella kuukaudella olisi väliä.

Jos ympärivuorokautisen hoidon vierailurajoitukset jatkuisivat vielä neljä kuukautta tai peräti jouluun, se olisi kahdesta elinvuodestani yli kolmannes. Tärkeintä ei ole se, montako kevättä ja joulua vielä näen, vaan millaista elämäni on.

Vanhus rollaattorin kanssa.
Kuolemaa ei arjessamme ole juuri tarvinnut ottaa huomioon. Nyt on pakko. Kuvituskuva.Kalevi Rytkölä / Yle

Vanha sukulaiseni tapasi yli 90-vuotiaana kysyä, onko Jumala unohtanut hänet maan päälle. Hän sanoi eläneensä rikkaan ja hyvän elämän. Näin ajattelisin itsekin ja sen olen hoitotahdossani ilmaissut. Kysymys on laadusta ei niinkään määrästä.

Jos sairastaisin muistisairautta - niin kuin moni iäkäs hoitokodissa sairastaa - en tietäisi missä olen ja miksi. Selityksiä karanteenista en oikein ymmärtäisi, saati sitten muistaisi. Mutta yksinäisyyden tuntee.

Ihmisellä on ihmistä ikävä. Ihminen tulee todeksi vain suhteessa toiseen ihmiseen. Läheisen vierailu tuo turvaa ja tuttuuden tunteen edes hetkeksi, vaikka se pian muistista pyyhkiytyisikin.

Kosketusta ja läsnäoloa ei korvaa puhelinsoitto tai etäyhteys, joka voi olla muistisairaalle hämmentävä kokemus. Kädestä pitäminen tuntuisi hyvältä.

3. Jos olisin hoivakodissa asuvan läheinen...

Hoivakodissa asuvan vanhan ihmisen läheisenä olisin hyvin huolissani siitä, kuinka häneen vaikuttaa se, että häntä ei pääse tapaamaan.

Pelkäisin myös sitä, miten välttämättömien kuntoutuspalveluiden, kuten fysio- ja toimintaterapian keskeyttäminen, heikentävät läheiseni psyykkistä ja fyysistä toimintakykyä.

Toisaalta rajoitusten välttämättömyys on helppo ymmärtää. Pelkkä ajatus, että tartuttaisi oman läheisen ja talon asukkaita kuolisi, kauhistuttaa.

Hoivakodin henkilökunnan kanssa pitäisi voida etsiä yksilöllisiä ratkaisuja, vaikka hoitajilla on liian paljon työtä.

Jotkut iäkkäät haluavat päästä ulkoilemaan, erityisesti nyt keväällä ja kesällä. Ulkoilun terveys- ja hyvinvointihyödyt tiedetään. Joillekin riittäisi sekin, että voisi edes istua pihalla.

Vanhus ruokailee aamiaista.
Hoivakodin henkilökunnan kanssa pitäisi voida etsiä yksilöllisiä ratkaisuja. Kuvituskuva.Eleni Paspatis / Yle

Nyt tarvitaan uudenlaisia tapaamisratkaisuja puhelimen ja videopuheluiden lisäksi. Ne voivat olla esimerkiksi tavarakonteista tehtyja “tapaamistupia” tai tapaamisautoja, joissa hoivakodin asukas voi kohdata läheisensä lasiseinän ja mikrofonin turvin.

Jatkossa toivottavasti myös hoivakodeissa sisällä on suojattuja tapaamispaikkoja, joissa omaisia voi tavata turvallisesti.

Erityisesti nyt olisi hyvä keskustella läheisen kanssa, minkälaisia ratkaisuja hän toivoo elämänsä loppumetreillä tehtävän. Samoin hoitolinjaukset, hoidon rajaukset, myös mahdollinen ei elvytetä -päätös on hyvä olla tehtynä hyvissä ajoin yhdessä tutun lääkärin kanssa ja kirjattuna hoitosuunnitelmaan.

Entä elämän viimeiset viikot, päivät ja tunnit? Koronaviruksen tuoma kuolema on toistuvasti ihmisten mielessä. Moni pelkää, mitä lähdön hetki ilman saattajaa merkitsee läheiselle – tai itselle. Jättääkö se surun ja syyllisyyden, josta ei ole helppo päästä eroon?

Vanhuspalvelujen heikosta tilasta on puhuttu jo 10 vuotta

Koronakriisi näyttäytyy erityisen vaikeana ympärivuorokautisessa hoidossa, koska kyseessä on ihmisryhmä, joka ei voi itse puolustaa oikeuksiaan. Myös heidän läheisensä ovat usein iäkkäitä, eikä heistäkään ole barrikadeille.

Vanhuspalvelujen allennustilasta on puhuttu ainakin kymmenen vuotta. Ympärivuorokautisen hoidon ja kotihoidon kehittämisen sijaan aika on kulunut politikoilta hoitajamitoituksesta kiistelyyn – ja säästöjen etsimiseen.

Tästä kaikesta maksamme nyt.

Siksi päättäjien vastuu on erityisen suuri.

Rajoitukset ovat tyypillinen esimerkki siitä, että hyvää tarkoittavilla yhteiskunnallisilla päätöksillä saadaan aikaan paitsi hyviä ja tarkoitettuja, myös huonoja ja tarkoittamattomia seurauksia.

Marja Jylhä, gerontologian professori

Kuolemaa ei arjessamme ole juuri tarvinnut ottaa huomioon. Nyt on pakko.

Pitkäaikaishoidossa kuollaan normaaliaikoinakin, mutta nyt koronavirus on tehnyt kuolemasta poikkeuksellisen näkyvää. Se pitäisi hyväksyä, että elämä loppuu kuolemaan.

Jokaisen pitäisi pohtia läpi, mitä kuolema tarkoittaa niin yksilölle kuin yhteiskunnalle tässä tilanteessa.

Lue myös:

Koronavirus heitti kuoleman kasvoillemme – samaan aikaan moni läheinen ei ehkä pääse saattamaan kuolevaa rajan yli

Voit keskustella aiheesta 13.5. klo 23 asti.

Lue seuraavaksi