Päijät-Hämeen ensihoitouudistukseen aikalisä – hyvinvointiyhtymän hallitus ei käsitellyt lainkaan asiaa

Ehdotus uudenlaisesta ensihoidon tuottamismallista vedettiin viime hetkellä pois esityslistalta.

ensihoito
Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta
Yle

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän suunnitelmat maakunnallisen ensihoidon uudistuksesta lykkääntyvät.

Toimitusjohtaja Marina Erhola veti esityksensä ensihoitouudistuksesta pois hyvinvointiyhtymän hallituksen listalta maanantaina. Erhola sanoo käyttäneensä asiassa toimitusjohtajalle kuuluvaa kokonaisharkintaa. Toistaiseksi ei ole tiedossa, tuleeko asia esille uudestaan myöhemmin.

Hyvinvointiyhtymän suunnitelmissa on ensihoidon tuottamisen siirtäminen sille itselleen. Hyky haluaisi hoitoonsa sekä ensihoidon että EVA-toiminnan eli ensihoidon ja kotisairaalan vastaanoton. Ensivastetoiminta olisi jäänyt edelleen Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen vastuulle.

Päijät-Hämeen pelastuslaitos vastustaa suunnitelmia. Sen mielestä uudistus ei toisi kaivattuja säästöjä ja heikentäisi vielä ihmisten avunsaantia.

juttua korjattu 11.5. klo 19.59 ensihoidon järjestämisvastuu korjattu ensihoidon tuottamismalliksi

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus