Frendien paluu siirtyy koronaviruksen takia ainakin syksyyn – erikoisjakso pyritään kuvaamaan kesän loppuun mennessä

Sarjan juhlavuoden kunniaksi kuvattava jakso halutaan nauhoittaa live-yleisön edessä.

Frendit (Tv-sarja)
Kuvassa näkyy Frendit -sarjan päätähdet.
Fredit-sarjan tähdet Matt LeBlanc (vas.), Lisa Kudrow, David Schwimmer, Jennifer Aniston, Matthew Perry ja Courtney Cox.AOP

Tv-sarja Frendien juhlavuoden erikoisjakson julkaisu siirtyy ainakin syksyyn. Jakso on tarkoitus esittää HBO Max -suoratoistopalvelussa, joka aloittaa toimintansa toukokuun lopussa. Myös Frendit-erikoisjakso oli tarkoitus julkaista samalla, mutta koronavirusepidemian vuoksi kuvauksia ei ole voitu järjestää.

1990-luvun suosituimpiin komediasarjoihin lukeutuva Frendit viettää tänä vuonna 25-vuotisjuhlaa. Helmikuussa kerrottiin, että sarjan alkuperäiset näyttelijät palaavat yhteen erikoisjakson verran. Variety-lehden (siirryt toiseen palveluun) mukaan jakso oli tarkoitus kuvata maaliskuun lopulla, mutta kuvaukset siirrettiin tuolloin alustavasti toukokuulle.

HBO Maxin johtajat haluavat, että jakso nauhoitetaan Frendeille perinteisesti yleisön edessä. Mahdollisuutena olisi ollut myös toteuttaa jakso videoyhteyksin niin, että karanteenissa elävät näyttelijät kuvaisivat itseään kodeissaan. Esimerkiksi viihdeohjelma Saturday Night Live on toteuttanut koronaepidemian aikana jaksoja tällä tavalla.

HBO Maxin lanseeraavan WarnerMedia Entertainmentin puheenjohtaja Robert Greenblatt sanoo, ettei jaksoa haluttu kuvata videopuhelulla niin, että kuvassa on kuusi neliötä ja näyttelijät ovat keittiöissään tai makuuhuoneissaan.

– Pidämme kiinni siitä, että saisimme kuvattua tämän erikoisjakson toivon mukaan kesän loppuun mennessä. Me uskomme, että sillä on arvoa, että riehakas ja iso live-yleisö kokee näiden kuuden loistavan ystävän yhteenpaluun, Greenblatt kertoi Variety-lehden (siirryt toiseen palveluun) haastattelussa.

Greenblattin mukaan jakso voitaisiin tällä aikataululla julkaista syksyllä. Virtuaalinen toteutus on vaihtoehtona, jos koronavirustilanne jatkuu vielä pitkän aikaa, Greenblatt lisää.

Frendejä julkaistiin kymmenen tuotantokautta ja 236 jaksoa vuosina 1994–2004. Sarjassa seurattiin kuuden ystävän elämää New Yorkissa.

Lue myös:

Frendit saa odotetun uuden jakson – näyttelijät palaavat yhteen sarjan 25-vuotissynttäreiden kunniaksi

Frendit, Skam ja Silta – kasasimme listan suoratoistopalvelujen klassikkosarjoista kotiinsa käpertyneille

Lähteet: Reuters

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus