Venevarkaat ahkeroineet kevään koettaessa – Sisä-Suomen poliisissa on kirjattu tämän kevään aikana jo lukuisia varkauksia

Henkilöt, jotka veneitä varastavat, käyttävät usein internetissä olevia myyntipalstoja anastetun omaisuuden myymiseen.

Keski-Suomi
Terhi-perämoottori veneen perässä
Vilma Ruokoski / Yle

Venevarkaat ovat jo olleet liikkeellä kuluneena keväänä.

Sisä-Suomen poliisissa on kirjattu tämän kevään aikana jo lukuisia veneisiin, niiden moottoreihin ja venetarvikkeisiin liittyviä varkauksia. Esimerkiksi Keski-Suomessa tähän luokkaan kuuluvia varkauksia on kirjattu useita ympäri maakuntaa.

Odotettavissa on, että määrät kasvavat koko poliisilaitoksen alueella. Viime vuoden aikana esimerkiksi Jyväskylässä luku oli yhteensä 39.

Henkilöt, jotka veneitä varastavat, käyttävät usein internetissä olevia myyntipalstoja anastetun omaisuuden myymiseen.

Varkaat ottavat myös yhteyttä henkilöihin, joilla on ”halutaan ostaa soutuvene” - ilmoitus jollain myyntipalstalla.

Tarkoituksena on saada myytyä varastettu vene tai, jos hallussa ei sillä hetkellä ole ostajan haluamaa venettä, käydään varastamassa sellainen.

Poliisi ohjeistaa soutuvenettä ostavaa olemaan huolellinen kauppatilanteessa. Jos kauppa tuntuu liian hyvältä ollakseen totta, se kannattaa jättää tekemättä.

Epämääräisistä soutuveneiden myynti-ilmoituksista tai veneiden myyjistä voi laittaa poliisille tietoja sähköpostiin vihjeet.keski-suomi@poliisi.fi (siirryt toiseen palveluun) tai soittamalla vihjenumeroon 0295 414 811 (numerossa on vastaaja, johon viesti jätetään).