Kun asuinalueelle ilmestyi karhu, paikalta jouduttiin häätämään ensin kymmeniä uteliaita asukkaita: "Väkeä oli kuin pipoa"

Uteliaat ihmiset häiritsivät karhun poishäätämistä asuinalueelta Kouvolan Myllykoskella.

karhu
Karhu tiellä Myllykoskella
Mikko Alhqvist ikuisti karhun sattumoisin Myllykoskella. Mikko Ahlqvist

Yllätys oli melkoinen, kun Mikko Alhqvist ajoi autolla Kouvolan Myllykoskella Saviniemen kohdalla maanantai-iltana noin kello 21. Karhu juoksi auton ohi kymmenen metrin päästä. Tällä alueella oli asutusta ja pieni metsä.

– Karhu oli sattumoisin siinä automatkan varrella. Samalla huomasin, että paikalla oli väkeä kuin pipoa.

Alhqvist itse ei halunnut jäädä paikalle häiritsemään karhua, mutta ehti ikuistaa karhun ensimmäisen kerran tiellä ja sen jälkeen pellolla.

Poliisin mukaan paikalla oli kymmeniä autoja, ja ne häiritsivät viranomaistoimintaa.

Karhu hiekkatiellä Myllykoskella
Karhu hiekkatiellä Myllykoskella. Mikko Ahlqvist

Poliisi sai iltakahdeksan aikaan ilmoituksen, jonka mukaan Myllykoskella Saviniemen ja Kurkisuon asuinalueilla liikkui karhu. Poliisi pyysi asukkaita pysymään sisätiloissa karhun karkottamisen ajan.

Karhu oli poliisin mukaan pienikokoinen ja nuori. Karhu nähtiin esimerkiksi takapihalla ja ylittämässä tietä Saviniemen ja Kurkisuon suunnalla, muutaman kilometrin päässä Myllykosken keskustasta.

Poliisilla ei ole tietoa, miksi karhu oli eksynyt asuinalueelle. Ilmoitus tuli noin kello 20 ja karhu saatiin karkotettua asuinalueelta pellolle noin puolessatoista tunnissa. Sen karkotuksessa apuna oli paikallinen riistanhoitoyhdistys.

Paikalla hääräävät ihmiset ikuisuuskysymys

Kaakkois-Suomen poliisin ylikomisarion Jukka Lankisen mukaan ainakin Kaakkois-Suomessa on hyvin tyypillistä, että mopoilijat ja autoilijat tulevat paikalle ihmettelemään karhuun liittyvää poliisitehtävää. Tämä on hänen mukaansa ikuisuuskysymys ja selvästi ongelma, koska se saattaa hankaloittaa karhun karkottamista asuinalueelta.

– 30-vuotisen urani aikana jokaisessa karhuihin liittyvässä tehtävässä paikalle on kerääntynyt uteliaita ihmisiä, sanoo Lankinen.

Hän lisää, että jos autosta käsin kuvataan karhua, siitä ei ole terveydelle vaaraa. Mutta jos jalkaudutaan ja otetaan läheltä karhusta kuvia ja häiritään sitä, karhukin joutuu hätään.

Lankisen mukaan paikalle kertyvien ihmisten määrään vaikuttaa kellonaika. Jos on päivä tai ilta, paikalle saattaa saapua kymmeniä autoja. Aamuyöllä paikalla ei ole välttämättä ketään.

Suomen riistakeskuksen riistasuunnittelijan Reima Laajan mukaan yleisön saapuminen paikalle on hyvin tyypillistä tapauksissa, joissa karhu tulee asuinalueelle. Ihmiset hankaloittavat työtä, kun karhu on nimenomaan tarkoitus saatella syrjäisemmälle alueelle.

– Monilla on halu päästä näkemään karhu. Se ei ole turvallista karhulle eikä paikalla olevalle poliisille ja SRVA-ihmisille, sanoo Laaja.

Nuori karhu saattaa etsiä ruokaa asuinalueelta

Ylikomisario Jukka Lankisen mukaan on harvinaista, että karhu tulee asuinalueelle tai takapihoille taajamassa. Esimerkiksi viime vuonna karkotustilanteita oli 40. Näissä tilanteissa kyseessä on usein nuori karhu tai karhu saattaa etsiä esimerkiksi helppoa ruokaa vaikkapa roskiksista tai mehiläispesistä.

Suomen Riistakeskuksen Reima Laajan mukaan karhukanta on runsastunut tänä vuonna. Sitä kautta tulee myös enemmän nuoria karhuja, jotka saattavat eksyä asuinalueille.

– Toisaalta karhuja on metsästetty aika paljon. Karhut pysyvät arempina, eivätkä uskalla mennä asuinalueille.

Niilontie Myllykoskella
Niilontie Myllykoskella. Myllykoskella liikkui iltakahdeksan jälkeen karhu Saviniemen ja Kurkisuon asuinalueilla.Pyry Sarkiola / Yle

Asuinalueille tulevat karhut ovat tyypillisesti nuoria, vuoden ikäisiä karhuja.

– Ne vaeltavat ja eksyvät omalta reviiriltään asuinalueelle. Joskus karhut tulevat asuinalueille juuri roskiksista löytyvän ruoan takia, sanoo Reima Laaja.

Karhut heräsivät tänä vuonna talviuniltaan verrattain varhain. Tällä hetkellä emot liikkuvat pentujensa kanssa, ja emoistaan erotetut erauspennut etsivät itselleen reviirejä. Ravintoa on vielä niukasti tarjolla.

– Sanotaan, että jos karhu pystyy näin keväällä hirven ottamaan, se sen ottaa. Luonnossa ei ole marjoja eikä mitään, mitä se myöhemmin kesällä syö, SRVA-yhteyshenkilö Harri Einola Sippolan riistanhoitoyhdistyksestä Kouvolasta kertoo.

Suomen riistakeskuksen Reima Laajan mukaan karhun karkoittamisessa olennaista on karhun kulun ohjailu esimerkiksi koiran avulla.

– Harvoin karhu joudutaan lopettamaan. Lähinnä se on sitä karhun ohjailemista pellolle tai metsään. Jos kohtaa karhun taajamassa, pitää soittaa 112:teen. Jos tekee karhuhavaintoja muuten, silloin kannattaa ilmoittaa asiasta petoyhdyshenkilölle.

Voit keskustella aiheesta 14.5. kello 23 asti.

Lue myös:

Kouvolan Myllykoskella liikkui karhu – karkotettiin pois asuntoalueelta