Mistä maailma puhuu -podcast: Miksi Angela Merkel on erinomainen korona-ajan johtaja?

Saksan liittokansleri on onnistunut vetoamaan kansalaisten vastuuntuntoon, sanoo Ylen Eurooppa-kirjeenvaihtaja Suvi Turtiainen.

Angela Merkel
Liittokansleri Angela Merkel tiedotustilaisuudessa Berliinissä maanantaina.
Liittokansleri Angela Merkel on kerännyt kiitosta koronakriisin hoidosta. Christian Marquardt / EPA

Tämähän on monen toimintaelokuvan lähtökohta: kovaksikeitetty päähenkilö on vetäytymässä viettämään miellyttäviä eläkepäiviä mutta ajautuu mukaan vielä yhdelle keikalle. Ja tästä tulee se kaikista suurin ja merkittävin keikka.

Näin on tavallaan käynyt Saksan liittokansleri Angela Merkelille, jonka tähti on ollut viime vuodet himmenemässä. Vaaleissa on tullut takkiin ja luottamus on karissut.

Koronakriisi on kuitenkin nostanut fysikaalisesta kemiasta aikanaan väitelleen tiedenaisen koko maailman ihailemaksi johtajaksi.

Saksassa koronaviruksen aiheuttamaan tautiin on kuollut merkittävästi vähemmän ihmisiä kuin muissa isoissa Länsi-Euroopan maissa. Se katsotaan pitkälti Angela Merkelin päämäärätietoisen kriisijohtamisen ansioksi, sanoo Ylen Eurooppa-kirjeenvaihtaja Suvi Turtiainen.

– Merkel on luonnontieteilijä, jolla on selkeä korona-strategia. Hän puhuu tieteeseen nojaten, eikä ole populisti. Siksi erityisesti amerikkalainen lehdistö on nostanut Merkelin jalustalle, koska hän edustaa kaikkea sitä, mitä Donald Trump ei edusta, Turtiainen analysoi.

Koronakriisin aikana Merkel on pyrkinyt vetoamaan aikaisempaa enemmän kansalaisten tunteisiin. Hän on saanut saksalaiset sisäistämään ajatuksen, että tavalliset ihmiset ovat keskeisessä roolissa epidemian päihittämisessä.

Saksassa kansalaisten omaan vastuuntuntoon uskotaan enemmän kuin tarkkoja kieltoja kaipaavassa Suomessa.

– Välillä tuntuu, että Suomessa halutaan ylipäällikön päiväkäsky ennen kuin asiat otetaan vakavasti, Turtiainen kärjistää.

Kuuntele Pekka Vahvasen toimittama Mistä maailma puhuu -podcast täältä: