Paluu lähiopetukseen jakaa mielipiteet – naiset hiukan tyytyväisempia koulujen avaamiseen kuin miehet: "Jääkö opetus kakkoseksi?"

Peruskoulut palaavat huomenna lähiopetukseen loppulukukaudeksi. Päätös jakaa selvästi myös lapsiperheet Ylen kyselyssä.

etäopetus
Kuvassa ekaluokkalainen opiskelee kotinsa parvekkeella Espoossa.
Hiukan alle puolet eli 44 prosenttia kyselyyn vastanneista pitää palaamista lähiopetukseen hyvänä ratkaisuna. Ekaluokkalainen etäopiskeli huhtikuussa kotinsa parvekkeella Espoossa.Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Oliko hallituksen päätös avata koulut lähiopetukselle toukokuun viimeisten viikkojen ajaksi oikea vai väärä ratkaisu?

Suomalaisten näkemykset jakautuvat lähestulkoon niin tasan kuin voi. Neljä kymmenestä pitää ratkaisua oikeana ja neljä kymmenestä vääränä, loput empivät.

Helsinkiläinen Kati Koskenmäki summaa naisten yleisimmän näkemyksen kouluihin palaamisesta.

– Asiantuntijalausuntoihin nojatenhan päätös on tehty, ja tämän hetkisiin tilastoihin, että koronan ei pitäisi lasten kautta tarttua niin paljon. Joten päätös on ok, Koskenmäki sanoo.

Kouluissa palataan lähiopetukseen torstaina 14.5. Mitä mieltä olet päätöksestä?
Otso Ritonummi / Yle

Naisista lähes puolet pitää palaamista lähiopetukseen hyvänä asiana. Hiukan harvempi eli neljä kymmenestä on sitä mieltä, että etäopetusta olisi pitänyt jatkaa.

Voxpop Triplassa. Kati Koskenmäki
Kati Koskenmäen kolmesta lapsesta kaksi palaa torstaina kouluun ja yksi ensi viikolla päivähoitoon. Kavereita on Koskenmäen mukaan jo kaivattu.Rami Moilanen/ Yle

Lapsiperheissä on vain hiukan enemmän lähiopetukseen palaamisen vastustajia kuin kannattajia. Perheissä joissa asuu alle 18-vuotiaita, peruskoulujen avaamista kannatti 44 prosenttia ja vastusti 47 prosenttia. Kahden aikuisen talouksissa asuvista päätöstä kannattaa 47 prosenttia ja huonona sitä pitää 40 prosenttia.

Miehistä moni jatkaisi opetusta etänä

Miehistä 47 prosenttia pitää koulujen avaamisesta vääränä päätöksenä ja katsoo, että etäopetusta olisi pitänyt jatkaa toukokuun loppuun asti. Koulujen avaamista hyvänä ratkaisuna pitää hiukan pienempi osa, 43 prosenttia miehistä.

Pasilan rautatieasemalla asioinut Juha Siitonen ei olisi parin viikon takia muuttanut opetusta vanhaan muotoon ja aloittanut samalla uusia järjestelyitä muun muassa turvaetäisyyksien säilyttämiseksi.

– Ei jatkoon. Opettajat ovat aika tiukilla, kun pitää järjestää kaikki systeemit, ei saa olla toisten lähellä, pitää olla ulkona. Aikamoista peippailua, jääkö siinä sitten opetus kakkoseksi, Siitonen kysyy.

Voxpop Triplassa. Juha Siitonen
Kahden viikon takia ei kannattaisi tehdä näin suuria järjestelyä, sanoo Juha Siitonen. "Ei muuta kuin lomalle, ja syksyllä uudella innolla takaisin." Rami Moilanen/ Yle

Iäkkäimmät tyytyväisimpiä koulujen aukeamiseen

Kouluissa palataan lähiopetukseen torstaina 14.5. Mitä mieltä olet päätöksestä?
Otso Ritonummi / Yle

Ikäkin näkyy. Kaikkein useimmin päätöstä pitivät hyvänä 65–79-vuotiaat, huonona 15–24-vuotiaat.

Tuusulalainen Asta Juntunen, jolla on monta lapsenlasta, pitää päätöstä lähiopetukseen paluusta oikeana. Juntunen arvioi, että oppimista voitaisiin kyllä kiriä kiinni, mutta lasten mahdollinen syrjäytyminen huolettaa.

– Se on se suurin huoli. On paljon perheitä. joissa tilanteet kärjistyvät nimenomaan tällaisessa tilanteessa, ja erityisesti niille lapsille on hyvä, että pääsee kouluun, Juntunen sanoo.

Voxpop Triplassa. Asta Juntunen
Koulujen avaaminen lähiopetukselle oli hyvä ratkaisu, vaikka vain kahdeksi viikoksi, sanoo Asta Juntunen.Rami Moilanen/ Yle

SDP:n, vasemmistoliiton ja kokoomuksen äänestäjät tyytyväisiä

Yli puolet pääministeripuolue SDP:tä sekä hallituspuolue vasemmistoliittoa ja vihreitä äänestäneistä pitää päätöstä koulujen avaamisesta lähiopetukselle oikeana.

Oppositiopuolue kokoomusta äänestäneistä puolet pitää päätöstä oikeana, neljä kymmenestä vääränä.

Kriittisimpiä kouluun paluulle ovat suurinta oppositiopuoluetta eli perussuomalaisia äänestäneet. Puoluetta äänestäneistä seitsemän kymmenestä pitää koulujen avaamista lähiopetukselle vääränä päätöksenä, oikeana vain neljännes.

Taloustutkimus teki kyselyn Ylelle 8.–11. toukokuuta. Vastaajia on 2 143, ja virhemarginaali noin kaksi prosenttiyksikköä suuntaansa. Kysely tehtiin internetpaneelissa, ja otos edustaa 15 vuotta täyttäneitä suomalaisia.

Lue lisää:

Kaksi yötä kouluun – seurasimme yläkoulun rehtorin reaktioita ministerin viime hetken ohjeistuksiin: "Hieman oli kylmä hiki otsalla"

Opetusministeri Andersson: Kouluja voidaan tarvittaessa sulkea, mikäli tartuntoja ilmenee – oppilaiden turvallisuus taataan erityisjärjestelyillä

Suomessa on suuret erot, miten lapset tulevat torstaina kouluun: Katso oman kaupunkisi tilanne Ylen selvityksestä – asenne lääkärintodistukseen vaihtelee

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus