1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Huoltovarmuuskeskus

Keskusrikospoliisi epäilee Huoltovarmuuskeskuksen työntekijää luottamusaseman väärinkäytöstä maskikaupoissa

Poliisi ei kerro, onko epäilty edelleen Huoltovarmuuskeskuksen palkkalistoilla.

Esitutkinnassa selvitetään kauppoja, joissa HVK tilasi hengityssuojaimia tavarantoimittajilta koronavirukselta suojautumista varten.  Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva

Keskusrikospoliisi (KRP) epäilee Huoltovarmuuskeskuksen (HVK) työntekijää luottamusaseman väärinkäytöstä.

Esitutkinnassa selvitetään kauppoja, joissa HVK tilasi hengityssuojaimia tavarantoimittajilta koronavirukselta suojautumista varten.

Tarkastelussa on HVK:n ja tavarantoimittajien tekemien sopimusten sisältö ja se, vastasiko toimitus näiden sopimusten sisältöä.

– Selvitämme, onko kyseistä hankintaa tehtäessä toimittu lain ja HVK:n ohjeistuksen vastaisesti ja siten aiheutettu vahinkoa keskukselle. Epäiltynä on tässä vaiheessa yksi henkilö, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mikko Laaksonen.

Tavarantoimittajien osalta poliisi tutkii asiaa epäiltynä törkeänä petoksena, josta epäiltynä on yksi henkilö. Lisäksi toista henkilöä epäillään törkeästä rahanpesusta.

Tutkinnan aikana on takavarikoitu varoja yhteensä reilun kolmen miljoonan euron arvosta sekä kaksi arvoautoa. Esitutkinta jatkuu muun muassa materiaalin läpikäynnillä ja kuulusteluilla.

Poliisi alkoi selvittää keskuksen roolia omasta aloitteestaan

Laaksosen mukaan tutkinta lähti liikkeelle Huoltovarmuuskeskuksen tekemästä tutkintapyynnöstä. Maskikauppoihin liittyviin materiaaleihin tutustuttuaan poliisi alkoi selvittää myös yksittäisten HVK:n työntekijöiden roolia. Yhtä heistä epäillään nyt siis rikoksesta.

Poliisi ei kerro, onko epäilty edelleen HVK:n palkkalistoilla. Maskikauppojen vuoksi keskuksen toimitusjohtaja erosi ja kaksi johtoryhmän jäsentä erotettiin.

Poliisi ei myöskään kerro törkeästä petoksesta epäillyn nimeä. Julkisuudessa on kuitenkin aiemmin kerrottu, että HVK on tehnyt tutkintapyynnön nimenomaan liikemies Onni Sarmasteen kanssa tehdyistä maskikaupoista (siirryt toiseen palveluun).

Keskusrikospoliisin mukaan sillä ei ole selvityksessä tai tutkinnassa muita suojatarvikekauppoja kuin HVK:n tutkintapyynnöstä lähtenyt tapaus.

HVK saattaa kuitenkin päätyä oikeuteen myös toisen tapauksen vuoksi. Siinä myyjänä oli yrittäjä Tiina Jylhän virolainen yhtiö The Look Medical Care Oü. Maskikaupat peruttiin ja osapuolet syyttävät toisiaan. Perjantaina Jylhän kerrottiin vaativan HVK:lta miljoonakorvauksia asiassa.

Lue aiheesta lisää:

Huoltovarmuuskeskuksen kahdelle johtoryhmän jäsenelle potkut hengityssuojainkohun seurauksena – hallituksen puheenjohtajan mukaan päätös oli yksimielinen

Huoltovarmuuskeskuksen maskikauppojen tutkinnassa toinen pidätys – poliisi otti eilen kiinni liikemies Onni Sarmasteen

Jälleen käänne valtion oudoissa maskikaupoissa: Tiina Jylhän yhtiö vaatii Huoltovarmuuskeskukselta lähes kolmea miljoonaa euroa