Taksifirmojen alasajo alkoi – perheyritys palkkasi pari vuotta sitten satoja uusia kuskeja, ja nyt kaikki ovat työttömiä

Taksiala on suuressa ahdingossa koronan takia. Yli 70 prosenttia yrityksistä on kertonut liikevaihdon laskeneen yli 60 prosenttia.

taksiliikenne
Työkaverit Kajonilta Juho Jäppinen ja Kaisa Mäkinen hymyilevät
Kajonin entiselle aluepäällikkö Juho Jäppiselle ja kuljettaja Kaisa Mäkiselle jäi työurastaan yhtiössä hyvä fiilis.Elli Sormunen / Yle

Vuoden 2018 heinäkuussa tullut taksilain uudistus toi alalle ryminällä uusia yrittäjiä.

Lisäksi osa jo olemassa olleista taksiyrityksistä kasvatti huimasti auto- ja kuljettajamääriään. Yksi niistä oli vuonna 1997 perustettu taksiyritys Kajon, joka alkoi lisätä autoja ja kuskeja taksilain uudistuksen myötä koko Suomeen. Esimerkiksi Lappeenrantaan Kajon palkkasi 70 uutta kuskia vuonna 2018.

Espoolainen perheyritys ei kuitenkaan ehtinyt kauaa nauttia vapautuneesta taksiliikennöinnistä.

Kajon hakeutui konkurssiin 16. huhtikuuta. Työttömäksi jäi Suomessa 400 taksinkuljettajaa.

Kajon taksi
Taksiala on suurissa vaikeuksissa koronan takia. Mikko Savolainen / Yle

Kuljettaja: Yövuorot humalaisten kanssa olivatkin kivoja

Mennäänpä ajassa kaksi vuotta taaksepäin. Vuonna 2018 Kaisa Mäkinen näkee netissä ilmoituksen, että Kajon palkkaa kymmeniä uusia taksikuskeja Lappeenrantaan. Hän päätti laittaa yritykselle sähköpostia.

Sieltä vastattiinkin äkkiä. Mäkinen päätyi nopealla aikataululla Kajonin kurssille. Saman vuoden syyskuussa Mäkinen hyppäsi ensi kerran taksin rattiin. Työ oli mukavampaa kuin hän osasi odottaa.

– Nautin työstä yllättävän paljon. Ajattelin etukäteen, että yövuorot känniläisten kanssa eivät olisi kivoja, mutta yllättävän hauskoja nekin olivat. Minulle ei onneksi sattunut oksennustapauksia, kertoo Mäkinen.

Työura Kajonin taksikuskina jäi kuitenkin lyhyeksi.

Konkurssiuutinen tuli shokkina

Konkurssi oli Kaisa Mäkiselle yllätys.

– Se tuli shokkina. Vähän kuin puulla olisi päähän lyöty. Shokin jälkeen tuli iso harmitus, kun nautin työstäni tosi paljon.

Mäkisen työt loppuivat huhtikuussa kuin seinään konkurssiuutisen jälkeen.

– Kun diesel loppui autosta, ei ollut enää mitään millä ajaa, kuvailee Mäkinen.

Aluepäälliköiden työt jatkuivat hiukan pidempään.

Kajonin entinen kuljettaja Kaisa Mäkinen hymyilee Lappeenrannan satamassa
Kajonin entinen kuljettaja Kaisa Mäkinen kerkesi olla taksin ratin takana reilu puolitoista vuotta. Työt loppuivat kuin seinään konkurssiuutisen jälkeen. Elli Sormunen / Yle

Korona oli viimeinen niitti yrityksen arkkuun

Kajonin Kaakkois-Suomen aluepäällikkö Juho Jäppinen saapuu viimeistä kertaa töihin Lappeenrannan satamaan toukokuun 11. päivä. Edellisenä perjantaina rahoitusyhtiöt hakivat viimeiset taksiautot yrityksen terminaalista.

– Ei konkurssi yllätyksenä tullut, kun tiesi missä mennään, Kaakkois-Suomen aluepäällikkö Jäppinen toteaa.

Osasyynsä firman nurin menoon on Jäppisen mukaan koronassa, vaikka yrityksellä oli talousvaikeuksia ennestäänkin. Kajon haki yrityssaneerausta tämän vuoden tammikuussa kolmelle yhtiölleen.

– 80 prosenttia liikevaihdosta lähti koronan takia. Kyllä se oli se, mikä halvaannutti lopulta yhtiön toiminnan täysin, Jäppinen kertoo.

Yle ei tavoittanut Kajonin toimitusjohtaja Tapani Erosta kommentoimaan konkurssia.

Aluepäällikkö Juho Jäppinen
Juho Jäppinen selvittää vielä konkurssipesän asioita aluepäällikön töiden loputtua Kajonilla. Elli Sormunen / Yle

Taksiala suuressa ahdingossa

Taksiliitto teki huhti-toukokuun vaihteessa jäsenkyselyn. Sen mukaan yli 70 prosenttia taksialan yrittäjistä kertoo, että liikevaihto on koronan takia pienentynyt yli 60 prosenttia.

36 prosenttia taksiyrityksistä ilmoittaa liikevaihdon vähentyneen yli 80 prosenttia.

Kyselyn mukaan joka kymmenes taksiyritys ilmoittaa lopettavansa tai suunnittelee lopettavansa.

– Surullista on, että puolet näistä yrittäjistä ilmoittaa jättäytyvänsä yhteiskunnan tukien varaan, kertoo toimitusjohtaja Timo Koskinen Taksiliitosta.

Koskinen kuvailee taksialan olevan suuremmassa ahdingossa kuin esimerkiksi paljon esillä olleen ravintola-alan. Hän kertoo, että Nordean pankkikorttien käyttötilastojen mukaan hotelliala on suurimmassa kriisissä, kulttuuriala toisena ja kolmantena julkinen liikenne ja taksiala. Neljäntenä tulee ravintola-ala.

– Vielä meidän alalla ei näy minkäänlaisia virkoamisen merkkejä toisin kuin esimerkiksi ravintoalalla, toteaa Koskinen.

Taksiliiton toimitusjohtaja Timo Koskinen.
Taksiliiton toimitusjohtaja Timo Koskinen sanoo, että 10 prosenttia taksialan yrittäjistä kertoo lopettavansa tai harkitsee lopettavansa yrittämisen koronan tuoman ahdingon takia.Suomen Taksiliitto

Konkurssiuutinen oli helpotus

Kajonin Kaakkois-Suomen aluepäällikkö Juho Jäppinen uskoo, että ilman koronaa yritys olisi edelleen pystyssä. Konkurssiuutinen oli aluepäällikölle lopulta helpotus.

– Helpotus siinä mielessä, että tuli päätös ja ratkaisu siihen, mitä tuleman pitää. Olisihan se aikamoista taistelemista ollut, mikäli päätöstä olisi pitempään viivytetty, aluepäällikkö Jäppinen kuvailee.

Kajonin 400 taksinkuljettajasta 70 työskenteli Etelä-Karjalassa ja suurin osa Lappeenrannassa.

– Harmittaa se, kuinka paljon ihmisiä jäi työttömäksi täällä Etelä-Karjalassa ja koko Suomessa, aluepäällikkö toteaa.

Taksien määrä lisääntyi huimasti, riittikö kaikille ajoja?

Pari vuotta sitten Juho Jäppinen luki paikallislehdestä, että Kajon aikoo lisätä Lappeenrantaan viitisenkymmentä taksia. Mies ei ollut silloin vielä Kajonilla töissä eikä uskonut, että ajoja riittäisi kaikille. Toisin kuitenkin kävi.

Nyt pari vuotta Kajonilla työskenneltyään Jäppinen kuvailee, millä homma saatiin kannattavaksi, vaikka taksimäärän lisäys olikin keskisuurelle kaupungille valtava.

– Syynä ajojen riittävyyteen oli se, että koko kakku jakautuu eri tavalla kuin aiemmin.

Jäppinen kertoo, että alueen suurin toimija Taksi Saimaa ajoi Kela-kyydit. Kajon sai hoidettavakseen suuren osan sote-kyydeistä. Aiemmin sote-kyydit olivat olleet pienten paikallisten taksiyritysten hallussa.

– Sitä kautta ajoa riitti kaikille. Tietyllä tapaa tuli vähemmän ajoja kaikille, mutta silti kaikilla oli tekemistä, kuvailee Jäppinen.

Taksitolppa
Kajoniin palkattiin paljon väkeä lisää, kun taksilaki uudistui vuoden 2018 heinäkuussa.Matias Väänänen / Yle

Entisen aluepäällikön mukaan ajoja riitti Kajonin takseille loppuun asti, kunnes korona pysäytti ne.

Myös entinen Kajonin kuski Kaisa Mäkinen yhtyy aluepäällikkön puheisiin. Hänelle ajoja riitti hyvin.

– Inva-autoja olisi voinut olla jopa muutama enemmänkin. Meillä oli niin paljon pyörätuolilla kulkevia vakioasiakkaita ja teimme sairaalasiirtoja. Joskus tuntui, että inva-autot loppuvat kesken, sanoo Mäkinen.

Kolmasosa taksimatkan hinnasta kuljettajalle

Suurin osa Kajonin kuskeista työskenteli yrityksen palkkalistoilla. Kuljettajien palkka oli provisiopohjainen.

– Karkeasti voi laskea niin, että kolmasosa asiakkaan maksamasta ajon hinnasta menee kuljettajalle, kertoo entinen aluepäällikkö Juho Jäppinen.

Kajon myös etsi franchising-kuskeja. Tällaisia yrittäjäpohjaisia kuskeja Etelä-Karjalassa oli kaksi.

Seura uutisoi (siirryt toiseen palveluun) vuoden 2018 lopulla Kajonin ansaintalupauksista yrittäjäksi ryhtyville. Silloin franchising-yrittäjille luvattiin jopa 10 000 euron suuruisia kuukausituloja. Jutussa kerrotaan lisäksi yrityksen epäselvyyksistä muun muassa koulu- ja vammaiskyydeissä.

Taksiyritys Kajonin entiset työkaverit tapaavat Lappeenrannan satamassa
Työkaverit Kajonin ajoilta tapasivat Lappeenranna satamassa. Kaisa Mäkinen (oik.) uskoo, että työkaverit pysyvät ystävinä töiden loppumisen jälkeenkin.Elli Sormunen / Yle

Puolitoista vuotta taksialalla jätti innon alalle

Kajonin entinen kuski Kaisa Mäkinen kertoo, että taksityöstä jäi käteen hyvä fiilis ja mainiot työkaverit.

– Työkavereista suurimman osan kanssa jäämme varmasti kavereiksi, vaikka lähdemme eri suuntiin.

Mäkinen aikoo pitää tänä kesänä kesäloman, jota hänellä ei ole ollut liki kahteenkymmeneen vuoteen. Loman jälkeen hän alkaa miettiä, että mihin lähtisi töihin.

– Kyllä se kuljetusala edelleen houkuttelee tai sitten jos eläinten parista löytäisi sopivan työn. Epäilen kuitenkin, että jään kuljetusalalle, Mäkinen uskoo.

Hän nautti työssään eniten juuri asiakkaiden auttamisesta.

– Oli sellaisia asiakkaita, jotka eivät pysty kulkemaan ilman invataksin apua. Se oli kiva, kun pystyi parantamaan jonkun päivää. Nyt kun sitä ei saakaan enää tehdä, se on inhottavaa.