Helsingin juhlaviikot ja Taiteiden Yö on peruttu koronaviruksen takia

Ensi vuoden juhlaviikkojen ja Taiteiden yön päivämäärät on jo julkaistu.

Taiteiden yö
Människor och festivaltält framför centrumbiblioteket Ode på Konstens natt 2019.
Viime vuonna Helsingin Taiteiden Yön kävijöitä houkutteli muun muassa Oodin eteen kohonnut Arboria-taideteos.Petri Anttila / Helsingin juhlaviikot

Helsingin juhlaviikkoja ja Taiteiden yötä ei järjestetä tänä vuonna. Helsingin tapahtumasäätiön hallitus linjasi maanantaina, ettei tapahtumia voida järjestää. Helsinki on Suomen tiheimmin asuttu alue ja koronavirustartuntoja on ollut paljon kaupungissa.

– Festivaaliohjelmaa on valmisteltu pitkään, ja onkin harmillista, että emme pääse toteuttamaan tälle vuodelle suunniteltua hienoa tapahtumaa, toteaa Helsingin tapahtumasäätiön toimitusjohtaja Stuba Nikula tiedotteessa.

Nikula sanoo, että yleisön, artistien ja työntekijöiden turvallisuus ja hyvinvointi ovat tässä tilanteessa ensisijaisia.

– Uusien tapahtumia koskevien linjausten odottaminen kesäkuun alkuun asti olisi ollut tuotantojemme kannalta kestämätöntä, joten koemme säätiön hallituksen tehneen ainoan mahdollisen ratkaisun, Nikula perustelee.

Nikula kiittää taiteilijoita, yhteistyökumppaneita ja kaikkia, jotka ovat olleet luomassa tämän vuoden Juhlaviikkoja.

– Olemme todella pahoillamme ja teemme kaikkemme, että taide ja yleisöt kohtaavat jälleen tulevaisuudessa, sanoo Helsingin juhlaviikkojen taiteellinen johtaja Marko Ahtisaari.

Festivaalin aiemmin julkistettuihin ja myynnissä oleviin tapahtumiin ostetut liput voi palauttaa Ticketmasterin ohjeiden mukaisesti.

Vuonna 2021 Helsingin juhlaviikot järjestetään 19.8.–5.9., ja Taiteiden yötä juhlitaan festivaalin avajaispäivänä 19.8.2021.