Kevään suurin lentotoimintaharjoitus näkyy ja kuuluu Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla

Harjoituksessa on mukana muun muassa 28 Hornet-hävittäjää ja viitisen Hawk-suihkuharjoituskoneita.

ilmavoimat
Ilmavoimien Hornet-hävittäjä nousee Pirkkalan lentokentältä.
Hornet-hävittäjät kiitävät taivaalla toukokuun lopulla. Arkistokuva. Petteri Bülow / Yle

Kevään suurin lentotoimintaharjoitus ulottuu myös Kainuuseen ja Pohjois-Pohjanmaalle.

Lentotoiminta suuntautuu Kajaanin, Oulun, Kuopion, Jyväskylän ja Vaasan väliselle alueelle sekä Perämerelle. Mukana on muun muassa 28 Hornet-hävittäjää ja 5–6 Hawk-suihkuharjoituskoneita. Lisäksi mukana on kaksi C-295M -kuljetuskonetta ja kaksi PC-12NG -yhteyskonetta.

Perämerellä harjoitukseen osallistuvat miinalaiva Hämeenmaa sekä ohjusveneet Pori ja Tornio.

Harjoitus näkyy taivaalla koneiden lisäksi soihtuina ja suojausjärjestelmään kuuluvana silppuna. Lisäksi osa lennoista on yliäänilentoja, eli paukettakin todennäköisesti kuuluu, kun äänivalli rikkoutuu.

Ilmataktiikka 20 -harjoitus on tärkeä Ilmavoimien taktiikkaa ja taistelutekniikkaa kehittävä harjoitus.

– Ilmapuolustustehtäviä harjoittelevan joukon päätukikohta on Kuopio, harjoitusvastustajaa kuvaavan joukon puolestaan Rovaniemi. Tavoitteena on harjoittaa ilmaoperaatioiden avainhenkilöstöä kriisiolojen tehtäviinsä taktisesti haastavissa skenaarioissa, kertoo harjoituksen johtaja, Ilmavoimien operaatiopäällikkö eversti Juha-Pekka Keränen.

Harjoituksen ajankohta on 18.–22. toukokuuta. Lentotoiminta ajoittuu päivittäin pääsääntöisesti aikavälille kello 9‒19.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)