Kajaanin kesätyöseteleitä on vielä jäljellä – nuorisosihteeri: "Nuoret ovat tehneet itse aktiivisesti järjestelyjä"

Koronavirus on tuonut haasteita kesätöiden saatavuuteen, mutta kesätyöseteleitä ei ole jouduttu perumaan.

kesätyö
Läheltä
Yle

Kajaanin kaupungin kesätyöseteleiltä on vielä jäljellä. Kesätyöseteli on eräänlainen palkkatuki, joka maksetaan suoraan nuoren työnantajalle.

Tähän mennessä kesätyöseteleitä on haettu reilut 500, kun niitä on jaossa 600. Koronaviruksen takia joillakin nuorilla aiemmin sovittu työpaikka on voinut peruuntua.

– Nuoret ovat tehneet itse aktiivisesti järjestelyjä ja etsineet uuden työpaikan. Kesätyöseteleitä ei ole jouduttu siis kokonaan perumaan, Kajaanin kaupungin nuorisosihteeri Eija Pyrrö sanoo.

Pyrrö muistuttaa, että kesätyösetelin perumiseen ei ole syytä, sillä asioiden järjestelyyn on vielä aikaa. Kesätyöseteleiden hakuaikaa on jatkettu toukokuun loppuun ja kesätyösetelit ovat voimassa lokakuun loppuun saakka.

– Nyt kun kesän aikana rajoituksiin tulee löysennyksiä, toivoisin, että työnantajat miettisivät asioita uudelleen ja tarjoaisivat nuorille työpaikkoja.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus