Mikkelissä nähdään reilun vuoden päästä oopperan ensi-ilta – Oskar Merikannon Elinan surman ohjaa Markku Pölönen

Ooppera aiotaan toteuttaa suurelta osin paikallisin voimin.

oopperat
Elokuvaohjaaja Markku Pölönen
Pohjoiskarjalainen Markku Pölönen on viime vuosina ohjannut oopperoita Joensuussa. Arkistokuva.Yle / Päivi Nieminen

Mikkelissä saa vuoden kuluttua syksyllä ensi-iltansa paikallinen oopperatuotanto, kun Etelä-Savon musiikkiteatteri- ja oopperayhdistys (ESMO) tuottaa Oskar Merikannon oopperan Elinan surma.

Tuotannon mahdollisti Etelä-Savon kulttuurirahastolta juuri saatu 20 000 euron apuraha.

ESMO-yhdistyksen hallituksen jäsen, sopraano Laura Heinonen kuvailee Elinan surman olevan herkkupala oopperaharrastajille.

– Sitä ei ole esitetty kokonaisuudessaan melkein sataan vuoteen.

Teos on esitetty ainakin Savonlinnan toisilla oopperajuhlilla vuonna 1913.

– Siitä ei ole levytystä. Tämä voi liittyä siihen, ettei nuotteja ole kirjoitettu puhtaaksi, Heinonen sanoo.

Oopperan ohjaa Markku Pölönen ja kapellimestarina toimii Mikkelin kaupunginorkesterin kapellimestari Erkki Lasonpalo.

– Pölönen on tunnettu enemmän ehkä elokuvaohjauksistaan, mutta hän on viime vuosina niittänyt kovaa mainetta esimerkiksi Joensuussa Mozart-ohjauksillaan, Heinone sanoo.

Viime vuonna Pölönen ohjasi Joensuussa Figaron häät. Hänen elokuvaohjauksiaan ovat muun muassa Oma maa, Emmauksen tiellä ja Koirankynnen leikkaaja.

Tulevaan Elinan surmaan Pölönen suunnittelee Elinan surman lavastuksen ja puvustuksen.

Oopperan tuotannossa aiotaan tehdä pitkälti eteläsavolaisin voimin, ja siinä on mukana muun muassa Saimaa Sinfonietta eli Mikkelin ja Lappeenrannan kaupunginorkesterit. Lavastuksen ja puvustuksen toteuttamisessa hyödynnetään ammattiopisto Samiedun opiskelijaosaamista.