Pessimismiaate leviää nyt myös opetukseen – pessimismipedagogiikassa ei kursailla puhua niistä hetkistä, jolloin kaikki meni pieleen

Puolankalainen pessimismi hivuttautuu opetusmaailmaan, mutta siellä se ei olekaan ankeutta ja synkkyyttä.

Pessimisti
Maija Saviniemi kotikunnassaan Puolangalla suljetun grillikioskin luukulla.
Maija Saviniemi on syntyperäinen Puolangan pessimisti. Takavuosina hän on ollut mukana järjestämässä esimerkiksi pessimismipäiviä. Nyt, työskennellessään Oulun yliopistossa, hän on tuomassa pessimismiä myös pedagogiseksi työkaluksi.Hanna Juopperi / Yle

Se lähti liikkeelle puolittaisesta leikinlaskusta illallisen aikana, suomen kielen yliopistonlehtori Maija Saviniemi Oulun yliopistosta muistelee.

Ruokapuheiden lomassa Puolangalta kotoisin oleva Saviniemi alkoi kertoa kokemuksiaan pessimismipäiviltä, joiden toiminnassa oli aikaisemmin ollut mukana.

Pöytäseurue innostui. Seurueessa olevat pedagogit löysivät tarinoista yhtäläisyyksiä omaan työhönsä.

Pessimisti varautuu pettymykseen. Siihen, että kaikki ei suju suunnitelmien mukaan. Opettamisessahan on oikeastaan usein kyse lopulta aivan samasta asiasta, he pohtivat. Joku alkoi puhua illan mittaan pessimismipedagogiikasta. Kuka sen ensiksi sanoi ääneen, sitä ei enää kukaan muista.

Ajatus lähti lentoon, ja kolmen naisen joukko halusi tuoda ideansa laajempaan tietoisuuteen.

Pessimismipedagogiikka nojaa Saviniemen mukaan pessimismiin sisäänkirjoitettuun varautumiseen ja siihen, että rimaa ei aina tarvitse virittää korkeimmalle tasolle. Se ei myöskään kilpaile minkään nykyisen suuntauksen kanssa, vaan toimii niiden rinnalla.

Suuntaus päätettiin lanseerata ensi kertaa nyt toukokuussa Oulun yliopistossa ja esitellä isommin syksyllä.

Sitten iski poikkeustila. Ensimmäinen tapahtuma peruttiin, ja toinen muutettiin etätapahtumaksi.

Niinpä tietenkin. Mitäpä se hyvejää.

Vielä ehdit kääntyä pois -kyltti ennen Puolangan kylää
Suomalaisen pessimismin kehto on kainuulainen Puolanka, joka on tullut tunnetuksi esimerkiksi pessimismipäivistään. Toki kuntalaiset sanovat, että Puolangalla vuoden jokainen päivä on pessimismipäivä.Hanna Juopperi / Yle

Varaudu, niin pessimistikin tekee

Pessimisti osaa varautua. Saviniemi kertoo esimerkin. Hän oli takavuosina järjestämässä grillauskisoja. Osallistujia ei tullut tarpeeksi, joten järjestäjien piti muodostaa riveistään joukkue, vaikka heidän taitonsa olivat olemattomat. Ennen kisaa osallistujien piti tehdä lista tuotteista, joita he kisassa tulevat tarvitsemaan.

Joukkue, jossa oli Saviniemen ohella toinen pessimisti, oli ainoa, joka pyysi itselleen myös tulitikut.

Myös opettaja toimii työssään usein pesunkestävän pessimistin tapaan, Maija Saviniemi sanoo.

Opettaja varautuu siihen, että suunnitelmat pettävät. Oppilaita ei tule paikalle yhtä paljon kuin hän ennalta suunnitteli, tai sitten heitä on paikalla paljon enemmän kuin piti. Oppimateriaali loppuu kesken, tai sitä ei ehditä käydä läpi kokonaan, ja niin edelleen.

– Opettaja joutuu miettimään kaikki mahdolliset visiot siitä, mikä voi mennä pieleen, Saviniemi sanoo.

Tilanne on korostunut tänä keväänä, kun koulut sulkeutuivat ja koululaiset siirtyivät pikavauhtia etäopetukseen. Uudessa tilanteessa kaikkien on pitänyt luovia eteenpäin, välillä onnistuen ja toisinaan epäonnistuen.

Etätyöjärjestelmien käyttöönotto on aiheuttanut kokonaan uudenlaisia ongelmatilanteita, opetuksen it-palveluiden palvelupäällikkö ja pessimismipedagogiikan luomisessa mukana oleva Paula Vaskuri Oulun yliopistosta sanoo.

– Korona-aikoina etäopetuksen ja tekniikan merkitys on kasvanut valtavasti. Hyvin usein käy niin, että asiat ei mene niin kuin on suunniteltu. Pessimismipedagogilla on takataskussa välineitä näitä tilanteita varten.

Paula Vaskuri Oulun yliopiston pääoven edustalla
Pessimismipedagogiikka ja positiivinen ajattelu ovat toistensa sisarukset, jotka täydentävät toisiaan, sanoo opetuksen it-palveluiden palvelupäällikkö Paula Vaskuri.Hanna Juopperi / Yle

Maija Saviniemi toteaa, että ihminen osaa negatiivisen ajattelun, sitä ei tarvitse opetella. Positiivista ajattelua pitää puolestaan harjoitella.

– Miksi emme siis kääntäisi negatiivista ajattelua vahvuudeksi, jolloin se muuttuu voimavaraksi.

Puhutaan epäonnistumisista

Yksi pessimismipedagogiikan kehittäjistä on yliopistopedagogiikan yliopisto-opettaja Merja Maikkola. Hän toteaa, että on toteuttanut suuntausta opetuksessaan tiedostamattaan jo 25 vuoden ajan. Nyt metodilla on ensi kertaa myös nimi.

Tulevia yliopisto-opettajia opettava Maikkola sanoo, että epäonnistumisista saa puhua ääneen. Opettajien ja pedagogien kesken on tärkeää jakaa onnistumisten lisäksi myös kehnoja kokemuksia, sillä pettymyksiä tulee vastaan vääjäämättä.

Pessimismipedagogiikkaa kehitelleet naiset ovatkin suunnitelleet, että syksyn tapahtumassa, jossa suuntaus on tarkoitus esitellä alan ammattilaisille, järjestetäänkin työpaja epäonnistuneista opetuskäytännöistä. Yleensä vastaavissa tapahtumissa esillä ovat lähinnä onnistumiset, Maikkola sanoo.

Esimerkkejä pieleen menneistä kokeiluista riittänee tämän kevään jälkeen.

Yliopisto-opettaja Merja Maikkola kotitoimistossaan
Yliopistopedagogiikan yliopisto-opettaja Merja Maikkola sanoo, että esimerkiksi opettajan saama negatiivinen palaute voi jäädä pyörimään mieleen, saada liian suuren painoarvon ja aiheuttaa negatiivisuuden kierteen. Siksi huonoistakin kokemuksista pitää pystyä puhumaan.Aura Maikkola

Kokemusten jakaminen voimauttaa, antaa uutta virtaa ja antaa rohkeutta epäonnistua uudelleen, Paula Vaskuri sanoo.

– Epäonnistumisten jakaminen voi olla myös vitsiä opettajanhuoneessa perjantai-iltapäivänä, mutta se ei ole vain sitä. Se kantaa opettajaa ja opetuksen kehittämistä entistä vahvemmin eteenpäin.

Pessimismin pehmeämpi puoli

Pessimismiin liitetään usein synkkyys, eikä pessimistin elämänkatsomusta koeta kovinkaan valoisaksi. Siksi onkin jopa hieman yllättävää, että Maija Saviniemi nostaa pessimistisessä pedagogiikassa esiin myös armollisuuden merkityksen.

– Olen itsekin vielä aika hämilläni tästä käänteestä.

Opetustyössä on usein vahvasti esillä kunnianhimo, joka voi alkaa nakertaa jaksamista, varsinkin poikkeustilanteissa. Opettajat ovat usein hyvin armottomia itseään kohtaan. Olisi voinut tehdä jotain enemmän tai paremmin. Joskus kuitenkin kasin suoritus riittää, Saviniemi sanoo.

Hänen havaintojensa mukaan esimerkiksi nuoret opettajat väsyvät ja alkavat pohtia eri alalle hakeutumista. Olisi tärkeää puhua armollisuuden viestistä myös heille.

Alkaa tuntua, että pessimismipedagogiikassa on aineksia myös laajempaan elämänkatsomukselliseen näkemykseen. Armollisuus itseä kohtaan ja varautuminen siihen, että asiat menevät toisin kuin toivoo, voisivat olla hyödyllisiä muuallakin kuin opetusmaailmassa.

Maija Saviniemi ei tyrmää ajatusta. Ehkä tätä voisi laajentaa myös muille elämänaloille, hän aloittaa, mutta muistaa sitten olevansa pessimisti.

– Totta kai varaudumme myös siihen, että tämä ei toimi.

Onko moka lahja ja pystyykö siitä ammentamaan uutta? Vai onko epäonnistuminen peitettävä mahdollisimman huolellisesti? Keskustele aiheesta perjantaihin kello 23:een saakka.