LAB kansainvälistyy vauhdilla – ammattikorkeakoulu nostaa lukuvuosimaksua Lahdessa ja Lappeenrannassa

LABissa oli vuonna 2019 Suomen ammattikorkeakouluista eniten lukukausimaksuihin velvoitettuja ulkomaisia opiskelijoita.

koulutus
Lahden ammattikorkeakoulun rehtori Turo Kilpeläinen.
LAB-ammattikorkeakoulun rehtorin Turo Kilpeläisen mukaan ulkomaisten opiskelijoiden kiinnostus kertoo onnistuneesta työstä korkeakoulun kehittämisessä.Janne Ahjopalo / Yle

LAB-ammattikorkeakoulu korottaa ensi vuonna ulkomailta tulevien opiskelijoiden lukuvuosimaksua. Maksu on nyt 5 400 euroa vuodessa, ja sitä nostetaan 8 000 euroon.

LABin rehtorin Turo Kilpeläisen mukaan maksun suuruutta on verrattu muiden suomalaisten korkeakoulujen lukuvuosimaksuihin. Summa antaa myös viitteen koulutuksen laadusta.

– Olemme törmänneet erityisesti Aasian suunnasta siihen, että jos lukukausimaksu on liian alhainen, se linkitetään suoraan laatuun. Mutta totta kai olemme peilanneet muita korkeakouluja ja menemme suurin piirtein samoilla linjoilla.

LAB-ammattikorkeakoulussa oli viime vuonna Suomen korkeakouluista toiseksi eniten lukukausimaksuun velvoitettuja opiskelijoita. Enemmän heitä oli vain Aalto-yliopistossa.

– LAMKin ja erityisesti Saimian osalta kansainvälisyys on ollut ytimessä pitkän aikaa. Nyt kun fuusio on tapahtunut, tilastot kertovat sen faktuaalisesti. Nyt pystyy sanomaan, että olemme kansainvälisin ammattikorkeakoulu, toteaa Kilpeläinen.

Lahden ja Lappeenrannan ammattikorkeakoulussa oli vuonna 2019 yhteensä 418 lukuvuosimaksuvelvollista opiskelijaa. Aalto-yliopistossa määrä oli 820.

Niemen kampus käytäväkuva
Työelämän kansainvälisyys tulee opiskelijoille tutuksi jo LABin Lahden- ja Lappeenrannan-kampuksilla, kun joukossa on runsaasti ulkomaisia opiskelijoita. Tuija Veirto / Yle

Kilpeläisen mukaan kansainvälisten opiskelijoiden lisääminen on tavoiteltavaa monesta syystä, eikä raha ole niistä suurin. Yritysten näkökulmasta se avaa mahdollisuuksia saada työvoimaa, joka voi lisätä yrityksen omaa kansainvälistä osaamista. Ulkomailta tulevat opiskelijat voivat esimerkiksi avata yritykselle verkostoja omasta kotimaastaan.

– On älyttömän hyviä esimerkkejä siitä, että kansainvälinen opiskelija on mahdollistanut yrityksen vientiä siihen maahan, josta on itse tullut, Kilpeläinen sanoo.

Suomalaisille opiskelijoille hän näkee olevan työelämässä hyötyä siitä, että he ovat toimineet jo opintojensa aikana kansainvälisellä kampuksella.

LABin rehtori Turo Kilpeläinen pitää ulkomaisten opiskelijoiden kiinnostusta myös merkkinä siitä, että opinahjo on onnistunut luomaan edellytyksiä kehittyä.

– Se on henkilöstölle osoitus heidän osaamisestaan.

Koronavirusepidemia voi vaikeuttaa ulkomaisten opiskelijoiden tulemista Suomeen seuraavana lukuvuonna. Kilpeläisen mukaan maksaneille opiskelijoille pystytään tarvittaessa tarjoamaan syksyllä opetusta virtuaalisesti.