1. yle.fi
  2. Uutiset

Koulun "kolmas lukukausi" alkoi – seurasimme, miten kaikki sujui ensimmäisenä aamuna Huittisten Lauttakylän koulussa

Pariviikkoisen koulurupeaman onnistumiseksi on pitänyt miettiä monta asiaa uusiksi.

koululaiset
Kolmosluokkalaiset Maks Talzi ja Meea Lehto olivat kaivanneet koulussa käymistä.
Kolmosluokkalaiset Maks Talzi ja Meea Lehto olivat kaivanneet koulussa käymistä. Turvavälien noudattaminen on kaksikon mukaan vaikein ohje muistaa.Jere Sanaksenaho / Yle

Satakunnassa Huittisten Lauttakylän koululla ainakin henkilökunta on koulun alkamisesta innoissaan.

– On vähän sama fiilis kuin alkaisi vuoden kolmas lukukausi, sanoo opettaja Katja Haavisto.

Lauttakylän koulun rehtori Maarit Malmberg uskoo, että edessä oleva lähiopetusjakso – vaikka se on vain parin viikon mittainen – tulee jäämään sekä oppilaiden että opettajien mieleen.

– Ei voi ainakaan sanoa, että olisi tulossa tylsä lukuvuosi.

Lisätiloja lukiosta ja kirjastosta

Lauttakylän kouluun ei suinkaan palaa koko oppilaskunta.

Koulun tiloissa opiskelevat 1.-3. -luokkalaiset, ja luokat 4.-6. lukion ja kirjaston puolella. Luokissa pulpetit on sijoitettu tavallista väljemmin ja koulun käytäviltä löytyy lappuja, joissa muistutetaan käsienpesusta ja turvaväleistä.

– Iloisella mielellä ollaan. Olo on aika jännittynyt, samanlainen kuin elokuussa koulun alussa, Katja Haavisto sanoo.

Kolmannen luokan opettaja Katja Haavisto
Kolmannen luokan opettaja Katja Haavisto aloitti ensimmäisen lähiopetustunnin kertomalla päivän ohjelmasta ja korostamalla käsihygienian ja turvavälien noudattamisen tärkeyttä.Jere Sanaksenaho / Yle

Noin 12 prosenttia oppilaista jää kotiin, kertoo rehtori Maarit Malmberg.

Se tarkoittaa koulun puolelta 48 oppilasta ja viittä eskarilaista. Vanhemmat ovat hakeneet heille lomaa, mutta varsinaista etäopetusta ei enää järjestetä. Tehtäviä saa koulusta.

– Nämä koululaiset tai joku heidän perheestään voi kuulua riskiryhmään.

Myös koulukuljetuksissa pyritään istumaan niin väljästi kuin mahdollista. Joitain taksivuoroja on pitänyt lisätä.

– Osa kuljetusoppilaiden vanhemmista onkin ilmoittanut, ettei tarvitse kuljetusta enää tänä keväänä, vaan lapsi tulee pyörällä tai vanhempien kyydillä kouluun, Malmberg kertoo.

Ryhmät eivät kohtaa toisiaan

Erityinen kevät jää varmasti koululaisten mieleen, kuten rehtori Malmberg ounasteli.

Myös välitunnit järjestetään porrastetusti omilla alueillaan. Kouluruoalle on kolme hakupistettä, joista yksi ryhmä kerrallaan hakee oman ruokansa ja menee luokkaan syömään.

– Näillä järjestelyillä minimoidaan se, etteivät ryhmät kohtaa toisiaan.

Hyppynarun pelaamista Lauttakylän koulusta Huittisista.
Lauttakylän koulun oppilaat olivat kaivanneet koulukavereitaan ja myös opettajiaan. Naruhyppelyssä turvaväleistä pidetään huolta, mutta riemunkiljahduksien voimakkuutta se ei lievennä! Opettajat kuvailivat oppilaiden tuntemuksien muistuttavan uuden lukukauden alkua.Jere Sanaksenaho / Yle

"Turvavälit välillä vaikeita, kun on halunnut nähdä kavereita"

Huittisten Lauttakylän koulun oppilaat Maks Talzi ja Meea Lehto ovat molemmat innoissaan paluusta koulun penkille.

– Kivaa nähdä kavereita ja opettajia ja muutenkin olla koulussa, Talzi sanoo.

Koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi on annettu niin paljon ohjeita, että heikompaa jo hirvittää. Molemmat lapset ovat onneksi pitäneet mielessä tärkeimmät.

– Käsienpesun olen muistanut tosi hyvin. Turvavälit on välillä vaikeita, kun on halunnut nähdä kavereita, Meea Lehto kertoo.

Välitunneilla niin usein pelattu jalkapallo on nyt kontaktien takia pitänyt jättää pois, mutta onneksi tekemistä on silti keksitty.

– Ollaan oltu sitten purkkia ja hippoja, Maks Talzi sanoo.

Lue myös:

Kaikki eivät menneet tänään kouluun – kotiin jäänyt kolmosluokkalainen aamupalapöydässä: "Onhan se vähän haikeaa, kun muut menevät kouluun"

Uusimmat tiedot koronaviruksesta: Oppilaat palasivat koulun penkille, Savonlinna kehottanut oppilaita jäämään kotiin, Venäjällä neljännesmiljoona tapausta

Koulujen avaaminen lisäsi taas pesuaineiden menekkiä – pienen Kemvitin tehtailija joutui itsekin yövuoroon: "Koko ajan on ollut Alavetelissä valot päällä"

Lue seuraavaksi