Tutkimus: Automatiikan auttamat rekkaletkat toisivat säästöjä ja vähentäisivät päästöjä – teknologia tekisi tilaa myös ohittaville autoille

Automaattiset tai semiautomaattiset rekkaletkat kiinnostavat kuljetusyrityksiä, tutkijoita ja viranomaisia.

Kuorma-auto & rekka
Rekkoja kuutostiellä
Nykyäänkin teillä saattaa muodostua rekkajonoja, mutta jatkossa nopeudet ja etäisyydet saattavat olla ennakkoon tarkasti suunnitellut säästöjen saamiseksi.Kare Lehtonen/Yle

Automatiikan avulla kulkevien rekkaletkojen arvioidaan yleistyvän tulevaisuuden tieliikenteessä.

Oulun yliopiston tutkimus osoitti rekka-autojen letka-ajon säästävän polttoainetta ja vähentävän päästöjä. Jonossa ajaminen muuttaa myös kuljettajien roolia, kun letkan vetäjän asema korostuu, kertoo Oulun yliopiston rakenteet ja rakentamisteknologian -yksikön tohtorikoulutettava Veikko Pekkala.

Tutkimuksessa selvitettiin automatiikka-avusteisen letka-ajamisen mahdollisuuksia ja vaikutuksia Suomessa ensimmäistä kertaa.

Tutkimuksessa rekkojen väli oli alle 50 metriä, mutta tulevaisuudessa letkat voisivat olla vieläkin tiiviimpiä, arvioi Pekkala

– Tulevaisuudessa välit voisivat olla 10-15 metriä, kun nopeus on 80 kilometriä tunnissa.

Pekkalan mukaan näin tiiviissä jonossa ohituksia voidaan helpottaa rekkojen tunnisteteknologian avulla, eli ohittaville autoille tehtäisiin jonoon tilaa.

Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)