Poliisi takavarikoi kolme mummonmökkiä – syrjäisellä maaseudulla kasvatettiin ammattimaisesti kannabista

Takavarikoidut kiinteistöt sijaitsevat Mänttä-Vilppulassa, Virroilla ja Ähtärissä.

Kannabisviljelmä
Kyltti poliisiauton katolla.
Rikoksesta epäillään kahta pääkaupunkiseudulla asuvaa miestä.AOP

Poliisi on vanginnut kaksi pääkaupunkiseudulta kotoisin olevaa miestä epäiltynä törkeästä huumausainerikoksesta. Tutkinnan yhteydessä on takavarikoitu kolme kiinteistöä rikoksentekovälineinä. Kiinteistöt omistaa toinen epäillyistä.

Esitutkinta alkoi, kun Mänttä-Villpulan Kolhossa paljastui kannabiskasvattamo kotietsinnän yhteydessä. Poliisin mukaan kasvattamisessa oli selviä viitteitä ammattimaisuuteen.

Kasveille oli muun muassa järjestetty kasvatustelttaan tehokas valaistus sekä altakastelu- ja ilmanvaihtojärjestelmät. Kiinteistöstä ei löytynyt mitään asumiseen viittaavaa, joten se takavarikoitiin rikoksentekovälineenä.

– Kyseessä on syrjäisellä maaseudulla oleva mummonmökki, joita Suomessa kyllä riittää, kertoo rikoskomisario Kari Aaltio Sisä-Suomen poliisilaitokselta.

Kolhon kiinteistön lisäksi epäilty mies omistaa mummonmökit myös Virroilla ja Ähtärissä sekä asunnon Helsingissä. Poliisi teki kotietsinnän myös niissä. Sekä Virroilla että Ähtärissä sijaitsevista kiinteistöistä paljastui kannabiskasvattamot. Molemmat kiinteistöt on nyt takavarikoitu.

Rikos paljastui poliisin oman tiedustelun perusteella.

– Jos syrjäkylillä, pitkään tyhjillään olevassa rakennuksessa alkaa käydä väkeä, ja ikkunat peitetään muoveilla, epäilysten on syytä herätä, Kari Aaltio sanoo.

Tutkinnan aikana on löytynyt noin neljä kiloa kannabista. Helsingin asunnolta löytyi kotietsinnässä amfetamiinia. Poliisilla on tiedossa, että epäilty on käynyt myös kokaiinikauppaa.