Laukaan Urheilijat jättää alkavan ykköspesiskauden väliin

LU:n pesäpallojaoston puheenjohtaja Matias Hänninen toteaa, että suurin syy kauden väliin jättämiselle on ohjeistuksen puuttuminen.

pesäpallo
Pesäpallo kuvituskuva
Tomi Hänninen / Yle

Miesten ykköspesiskauteen valmistautunut Laukaan Urheilijat jättää alkavan kauden väliin.

LU:n pesäpallojaoston puheenjohtaja Matias Hänninen toteaa, että suurin syy kauden väliin jättämiselle on ohjeistuksen puuttuminen.

– Ottelutapahtuman turvallisuutta ei pystytä varmistamaan. Ohjeistus kauden aloittamiseksi ei ole vain puutteellinen, vaan sitä ole lainkaan. Kuka esimerkiksi ottaa vastuun, jos tulee sairastumisia, kysyy Hänninen.

Päätöksen sarjan väliin jättämisestä teki LU:n pesäpallojaosto, mutta myös pelaajia kuultiin ennen päätöstä.

– Kausi ollaan viemässä läpi 18 ottelun sarjana. Pelaajatkin olivat sitä mieltä, etteivät pysty pelaamaan niin tiiviillä aikataululla, eikä siviilitöitä tekevät pelaajat järjestelemään asioitaan sarjan läpiviemiseksi, kertoo Hänninen.

Hänninen ei osaa vielä arvioida millaisia taloudellisia vaikutuksia kauden väliin jättäminen Laukaan Urheilijoille aiheuttaa.

Laukaan Urheilijoiden lisäksi myös Ulvilan Pesä-Veikot ja Vähänkyrön Viesti jättävät tulevan kesän pelit pelaamatta.

Laukaalle ei koidu sanktioita sarjasta pois jäämisen vuoksi.

–Kaikkiin kauden 2020 pesäpallosarjoihin osallistuminen on vapaaehtoista eikä yksikään joukkue putoa mistään sarjasta kilpailullisen sijoituksen perusteella. Nouseminen on sen sijaan mahdollista eli vahva kilpailullinen jännite säilyy, Pesäpalloliiton urheiluyksikön johtaja Mikko Huotari.