Kalliota sortui tielle Utsjoella – taksiyrittäjä: "Nostelin isompia kiviä ojan puolelle kun alkoi kuulumaan pauketta"

Sortumisvaarassa oleva osa poistetaan kalliosta kaivinkoneella.

sortumisonnettomuudet
Kalliota sortui Utsjoen Kirkkopahdassa 14.5.2020
Sortuma on isossa kallioleikkauksessa Kirkkopahdassa, noin viisi kilometriä Utsjoelta etelään.Markku Kuusela

Osa nelostien varrella sijaitsevasta kalliosta on sortunut tielle Utsjoella. Sortuma on isossa kallioleikkauksessa Kirkkopahdassa, noin viisi kilometriä Utsjoelta etelään.

Asiasta tierakennusyhtiöön ilmoitti paikallinen taksiyrittäjä Kari Guttorm.

– Nostelin isompia kiviä ojan puolelle kun alkoi kuulumaan pauketta. Lähdin äkkiä pois ja soitin Destialle, hän kertaa.

Lapin ely-keskuksesta kerrotaan, että eroosiosta johtuva pieni sortuma ei aiheuta akuuttia vaaraa.

Tien toinen kaista on suljettu, sillä kalliosta poistetaan loput irtoamaisillaan olevat kivet.

– Kannattaa kulkea tarkkaavaisesti, sanoo Destian Inarin ja Utsjoen työmaapäällikkö Jari Lopina.

Hänen mukaansa kalliosta irtoaa kiviä joka vuosi. Lapin ely-keskuksen aluevastaavan Markku Riipin mukaan näin paljon kiveä ei ole kuitenkaan tippunut vuosiin.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä. (siirryt toiseen palveluun)

Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Tiedätkö jotain lisää jutun aiheesta? Onko sinulla juttuvinkki tai kysymys? Ota yhteyttä tällä lomakkeella (siirryt toiseen palveluun).

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus