Suunnitteletko kesälomaksi kotimaanmatkaa kumipyörillä? Et ole ainoa: matkailuautoja ja -vaunuja myydään nyt melkein kuin makaronia

Kotimaanmatkailu kiinnostaa suomalaisia aiempaa enemmän, kun ulkomaanmatkailu on pannassa.

matkailuautot
Mia Koivisto asuntovaunun ovella

Raumalainen Mia Koivisto valmistautuu jo perheensä tämän kesän lomamatkaan. Suuntana on tällä kertaa Itä-Suomi, jonne perhe suuntaa nyt ensimmäistä kertaa asuntovaunulla.

– Vaunuilussa on kivaa se, että ei tarvitse olla välttämättä mitään päämäärää. Vaan lähtee johonkin suuntaan ja päättää pysähtyä johonkin.

Koivisto kertoo, että kotimaan matkailussa ainakin kansallispuistot kiinnostavat. Tavoitteena on vierailla niissä kaikissa. Kauniita luontokohteita Suomessa riittää yllin kyllin.

– Viime kesänä kävimme kahdeksassa kansallispuistossa, Koivisto kertoo.

Koiviston mukaan ulkomaanmatkailu ei ole juurikaan kiinnostanut sen jälkeen, kun perhe hankki asuntovaunun käyttöönsä. Koronakevät ei ole perheen suunnitelmia lomamatkasta juurikaan muuttanut.

– Kun pitää käsihygieniasta huolen, eikä lähde kipeänä matkaan, niin uskon, että maalaisjärjellä pärjää.

Matkailuajoneuvojen kysyntä räjähti huhtikuussa

Moni suomalainen perhe on suunnannut loma-ajatuksensa nyt kotimaan kumipyörämatkailuun ja matkailuajoneuvoihin.

Siitä kertovat tilastot. Alkuvuonna tammi–huhtikuussa matkailuautoja rekisteröitiin 525 kappaletta. Vuonna 2019 vastaavana ajankohtana rekisteröinnit jäivät 478 autoon. Vaunuja rekisteröitiin 224, kun vuotta aiemmin luku oli 208. Kaikkiaan kasvua on ollut siis vajaa kymmenen prosenttia.

Myös nettipalveluiden tilastot osoittavat kiinnostuksen räjähtäneen pilviin. J. Rinta-Joupin autoliikkeen tiedotteen mukaan yrityksen matkailuajoneuvojen nettisivuilla havaittiin huhtikuussa lähes kolminkertainen kävijämäärä vuoden takaiseen verrattuna.

Suomalaisten into matkailuajoneuvoihin muistuttaa koronakevään makaroni-ilmiötä eli kiinnostusta on ja kauppa käy.

– Matkailuajoneuvojen kysyntä ei näytä koskevan enää vain kokeneita karavaaniharrastajia. Poikkeusolojen vuoksi matkailuautoista ja karavaanituotteista on nyt kiinnostunut yhä useampi yleisesti matkustamisesta nauttiva suomalainen, sanoo J.Rinta-Jouppi Oy:n myyntijohtaja Markku Ala-Hakuni.

Etenkin käytettyjen ajoneuvojen markkinoilla kuhinaa

Matkailuajoneuvojen kysyntä painottuu edullisimpiin vaihtoehtoihin.

Paljon matkailuajoneuvoja Satakunnassa myyvän Rinta-Joupin Autoliikkeen Porin toimipisteessä on pulaa etenkin käytetyistä matkailuajoneuvoista. Kysyntä painottuu autoissa 20 – 30 000 euron ja vaunuissa 10 – 20 000 euron hintaluokkiin. Sillä rahalla saa jo muutamia vuosia retkeilyelämää nähneitä menopelejä.

– Niissä on kalliit kilometrit ajettu pois, letkauttaa automyyjä Olli-Pekka Männistö.

Tilannetta vaikeuttaa se, että vaihdossa tulevien matkailuajoneuvojen osuus kaupassa on pienentynyt. Vaihdossa tarjotaan paljon muita ajoneuvoja, kuten henkilöautoja ja jopa veneitä.

– Paljon uusia asiakkaita on tullut mukaan kuvioon ja ollut kiinnostuneita tuotteista, sanoo myyntipäällikkö Mikko Männistö.

Turvallista, jos noudattaa korona-ohjeita

Karavaanareiden kattojärjestön SF-Caravanin mukaan ainakaan toistaiseksi myyntipiikki ei ole näkynyt järjestön jäsenmäärässä.

Yhdistys ennakoi kuitenkin, että alkava kesä on erittäin vilkas myös matkailuautojen ja -vaunujen vuokraustoiminnassa. Moni haluaa kokeilla harrastusta ennen ostopäätöstä.

SF-Caravan ry:n toiminnanjohtajan Timo Piilosen mukaan leirintäaluematkailu on myös korona-aikana turvallista, mikäli noudattaa yleisiä määräyksiä ja ohjeita sekä järjestön karavaanailuun täsmentämiä ohjeita (siirryt toiseen palveluun).

Varsinaisia ruuhkia Piilonen ei usko olevan tänä kesänä leirintäalueillakaan.

– Korostamme hygienian merkitystä kaikissa paikoissa niin käyttäjiltä kuin leirintäalueiden pitäjiltä. Matkailuajoneuvojen turvaväli leirintäalueilla on vähintään neljä metriä, joten turvaetäisyyden pitämisen pitäisi olla helppoa.

Lue lisää:

Kysyimme, miten korona muuttaa matkailua tänä kesänä Suomessa – ihmiset haluavat paikkoihin, joissa on "väljää"