Pilistelyn loppu?

Autojen tyhjäkäynti, vaimeasti jumputtava musiikki, tupakansavu ja puheensorina täyttävät parkkipaikan Kajaanin keskustan liepeillä perjantai-iltana.

Tieliikennelaki muuttuu kesäkuun ensimmäinen päivä. Uuden lain mukaan tarpeeton ja häiritsevä ajo on kielletty.

Kajaanilainen Setti Tervo, 18, on kummissaan tulevasta lakimuutoksesta.

Itse en koe ajoani häiritseväksi. Jos jollakin menee rajoitinta vasten hakkaamiseksi, niin saattaa se jotain toki haitata. Vähän jännä juttu.

Setti Tervo

Pelkkää bensan ja savukkeiden polttamista kortteliralli ei kuitenkaan ole. Sosiaalinen merkitys on iso.

Pienillä paikkakunnilla tekemistä ei normaalioloissakaan aina nuorisolle riitä, joten ajatus korttelirallin kieltämisestä saa napakan vastalauseen kajaanilaiselta 18-vuotiaalta Pekka Haveriselta.

Kyllä minä sanon, että tämä on ainoita tekemisiä. Voi nähdä kavereita, jutellaan autoista käsin. Kyllä tässä viedään hyvä tekeminen nuorilta.

Pekka Haverinen

Kavereiden näkemisen lisäksi autot ovat pilistelyn keskiössä. Niihin satsataan aikaa ja rahaa.

Parkkipaikoilla käydään ajatustenvaihtoa muun muassa siitä, millä tavalla autoa seuraavaksi laitetaan.

Yksi korttelirallin tarkoituksista on myös seuran etsiminen. Toiset luottavat parinmuodostuksessa autoon, toiset omaan viehätysvoimaansa.

Legendoja on vaikka minkälaisia, mutta eivät tytöt auton takia kyytiin lähde.

Setti Tervo

Vaikka kesäkuun alku lakimuutoksineen häämöttää, eivät Haverinen ja Tervo aio lopettaa pilistelyä sakon uhallakaan.

Lain valvonnassa poliisille jää kosolti harkintavaltaa, mutta sakko on silti mahdollinen rangaistus korttelirallista.

Jos tästä sakon kirjoittavat, niin saattaa alkaa naurattamaan.

Pekka Haverinen

Kyllä se näin on, että jos tekee mieli lähteä ajelemaan, silloin lähdetään.

Setti Tervo

Tekijät

Teksti

Joni Takalo

Kuvat ja videot

Timo Sihvonen

Julkaistu 15.5.

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus