Trumpin Obama-syytösten ryöppy ei laannu – senaatin lakivaliokunnan puheenjohtaja kieltäytyi kutsumasta Obamaa kuultavaksi keskellä vakavaa koronakriisiä

Trump käy erikoista hyökkäyssotaa edeltäjäänsä vastaan Twitterissä. Hän tviittasi pelkästään viime sunnuntain aikana yli 120 kertaa.

Donald Trump
Presidentti Donald Trump puhujakorokkeen takana
Presidentti Donald Trump tiedotustilaisuudessa Valkoisen talon ruusutarhassa 11. toukokuuta.AOP

Presidentti Donald Trump on jatkanut viime viikonvaihteessa aloittamaansa hyökkäystä edeltäjäänsä Barack Obamaa vastaan. Trump vaati torstaina Twitterissä senaatin lakivaliokunnan puheenjohtajaa, republikaani Lindsey Grahamia järjestämään Obaman kuulemisen kongressissa.

Trumpin mielestä kyseessä on "Yhdysvaltain historian vakavin poliittinen rikos", josta Obama on vastuussa.

Perään Trump tviittasi uudestaan viime viikonvaihteessa lähettämänsä, suurilla kirjaimilla painetun ”OBAMAGATE"-viestin.

Trumpin luottomiehenä senaatissa tunnettu Graham vastasi nopeasti. Graham kieltäytyi järjestämästä Obaman kuulemisia. (siirryt toiseen palveluun)

Grahamin mukaan senaatilla on tähdellisempääkin tekemistä tällä hetkellä.

Torstaina kerrottiin uudet työttömyysluvut, joiden mukaan jo yli 36 miljoonaa yhdysvaltalaista (siirryt toiseen palveluun) on jäänyt työttömäksi korona-kriisin aikana. Työttömyyden pelätään nousevan kesän aikana jopa 25 prosenttiin.

– Nyt ei ole oikea aika kuulemisille enkä tiedä olisiko niiden järjestäminen edes mahdollista. Olen huolissani presidentin etuoikeuksien käytöstä ja kaikenlaisista muista asioista, Graham sanoi Politico-lehden haastattelussa. (siirryt toiseen palveluun)

– Ymmärrän presidentin turhautumisen, mutta hänen kannattaa olla tarkkana sen suhteen, mitä toivoo, Graham muistutti.

"Tiedätte kyllä mistä kyse"

Trump on rummuttanut Twitterissä jo useita päiviä Obaman syyllistyneen rikokseen. Viime sunnuntaina hän tviittasi itse tai lähetti uudelleen kaikkiaan 126 tviittiä, joista monissa selitti tätä.

Erikoista ja vastapuolta ärsyttävää Trumpin vihjailussa on se, ettei hän edes kerro, mikä tämä rikos mahdollisesti on.

Myös maanantaina pitämässään tiedostustilaisuudessa Trump kieltäytyi täsmentämästä sitä. (siirryt toiseen palveluun)

– Tiedätte kyllä mistä rikoksesta on kyse. Se on ihan selvä asia kaikille. Tarvitsee vain lukea sanomalehtiä, teidän lehteänne lukuun ottamatta, Trump nälvi Washington Postin toimittajan suoraan kysymykseen vastatessaan.

Vastapuolen mukaan pelkkä silmänkääntötemppu

Arvostelijat uskovat presidentin yrittävän kääntää huomiota pois yli 85 000 koronan kuolonuhrista Yhdysvalloissa (siirryt toiseen palveluun) ja maan talouden romahtamisesta.

”Obamagatella” Trump yrittää mahdollisesti luoda mielikuvaa presidentti Richard Nixonin 1970-luvun alkupuolen Watergate-skandaalista. Nixon erosi tehtävästään ennen kuin olisi joutunut virkarikosoikeuteen kongressissa.

Yahoo News uutisoi viime perjantaina sille vuodetusta puhelinnauhoitteesta, (siirryt toiseen palveluun) jossa Obama keskusteli entisen hallintonsa jäsenten kanssa. Obama oli huolissaan Yhdysvaltain oikeusministeriön aikeista hylätä Trumpin entisen kansallisen turvallisuuden neuvonantajan Michael Flynnin vastaiset syytteet.

Flynn ehti olla Trumpin neuvonantajana vain vajaan kuukauden. Häntä epäiltiin epäsopivista yhteyksistä venäläisiin.

Flynn tunnusti valehdelleensa liittovaltion poliisin FBI:n kuulusteluissa. Myöhemmin hän on muuttanut tunnustustaan. Trump ja monet hänen kannattajistaan syyttävät Obamaa ja demokraatteja Flynnin vastaisesta salaliitosta.

Biden johtaa mittauksissa

Trumpin syytösten kohteeksi on joutunut myös Obaman entinen varapresidentti Joe Biden, josta on tulossa demokraattien ehdokkaana ensi marraskuun presidentinvaalissa.

Tuoreimpien mielipidemittausten mukaan Biden on Trumpin edellä (siirryt toiseen palveluun) ja voittaisi, jos vaalit pidettäisiin nyt.