1. yle.fi
  2. Uutiset

Kiskobussi syttyi tuleen tasoristeysonnettomuudessa traktorin kanssa Mänttä-Vilppulassa

Ensitietojen mukaan kiskobussin matkustajat ja junan kuljettaja ovat päässeet ulos junasta.

Tasoristeysonnettomuus
Onnettomuuspaikkaa raivataan Kitusuon ylikäytävällä.
Kiskobussi ja traktori törmäsivät tasoristeyksessä Mänttä-Vilppulassa. Onnettomuuspaikkaa raivattiin yöllä.Jesse Jyrälä

Mänttä-Vilppulassa tapahtui torstai-iltana tasoristeysonnettomuus. Pirkanmaan pelastuslaitoksen mukaan tasoristeyksessä törmäsivät yhteen traktori ja kiskobussi.

Kiskobussi syttyi törmäyksessä tuleen. Sen kolme matkustajaa ja kuljettaja pääsivät omin avuin ulos junasta, eivätkä loukkaantuneet. Traktorinkuljettaja loukkaantui lievästi. Kiskobussi oli matkalla Tampereelta Jyväskylään, onnettomuus tapahtui Kitusuon ylikäytävällä.

Puolenyön jälkeen sammutustyöt olivat käynnissä eikä palon leviämisvaaraa ollut.

Pelastuslaitos sai onnettomuudesta hälytyksen torstai-iltana kello 23.14.

Aamun ensimmäinen taajamajuna Jyväskylästä Haapamäen ja Oriveden kautta Tampereelle jää ajamatta, koska kalusto menetettiin turmassa.

Palanut kiskobussi on määrä hakea veturilla pois linjalta aamun aikana, minkä jälkeen liikenne palautunee normaaliksi.

Ulosajo sattui Mäntän ja Vilppulan välillä pohjoisella Pirkanmaalla.
Yle
Lue seuraavaksi