1. yle.fi
  2. Uutiset

Paltamo mukana valtakunnallisessa kuntalaiskyselyssä – tutkimuspäällikkö: "Vastausprosentti olisi hyvä saada mahdollisimman korkeaksi"

Kuntalaiskyselyn ensimmäisiä tuloksia on odotettavissa alkusyksystä.

kunnat
Läheltä
Yle

Paltamo osallistuu Kainuun ainoana kuntana valtakunnalliseen kuntalaiskyselyyn. Vähintään kolmensadan paltamolaisen postilaatikkoon tipahtaa lähiaikoina kysely, jossa voi kertoa omasta asuinkunnastaan, palveluista ja päätöksentekoon osallistumisesta.

Vastaamalla voi vaikuttaa oman kuntansa tapaan hoitaa asioita.

– Tutkimuksen kattavuuden ja luotettavuuden varmistamiseksi kyselyn vastausprosentti olisi hyvä saada mahdollisimman korkeaksi. Edellisessä vastaavassa kyselyssämme vastausprosentti oli 36,5, Kuntaliiton tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom sanoo.

Kuntaliiton kyselyyn osallistuu tänä keväänä yli 40 kuntaa ja reilut 30 000 kuntalaista. Kyseessä on Kuntaliiton yksi laajimmista kuntalaisten näkemyksiä kartoittavasta selvityksestä. Kunnat saavat kyselystä tutkittua tietoa toiminnan kehittämiseksi ja päätöksenteon tueksi. Ensimmäisiä tuloksia on odotettavissa alkusyksystä.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)

Lue seuraavaksi