1. yle.fi
  2. Uutiset

Lieto arvioi koronan kääntävän kunnan talouden alijäämäiseksi

Arvio toteutuu, mikäli Suomen BKT laskee viisi prosenttia ja akuutti epidemia kestää kolme kuukautta.

Lieto
Läheltä
Yle

Lieto ennakoi koronaviruksen heikentävän talouttaan lähes seitsemällä miljoonalla eurolla.

Näin käy, jos Suomen bruttokansantuote laskee viisi prosenttia ja akuutti tilanne kestää kolme kuukautta.

Luvussa ei ole otettu huomioon mahdollisia valtion tukitoimia. Kunnan verotulot putoaisivat noin viidellä miljoonalla.

Talousjohtaja Silja Ruusu toteaa raportissa, että sosiaali- ja terveyslautakunnan määrärahat eivät riitä ja kunnan tase kääntyy alijäämäiseksi.

Lue seuraavaksi