1. yle.fi
  2. Uutiset

Pohjolanrinteen koulun sisäilmaongelmat aiheuttavat päänvaivaa Riihimäellä

Koululla on jo muun muassa parannettu ilmanvaihtoa.

sisäilmaongelmat
Koulun pihassa on paljon pyöriä telineessä.
Pohjolanrinteen koululla tehdään tänä vuonna lisää korjauksia.Timo Leponiemi / Yle

Riihimäellä kaupunki jatkaa Pohjolanrinteen koulun sisäilmaongelmien ratkomista. Koululla tehtyjen tutkimusten ja mittaushavaintojen perusteella luokissa on jo tehty korjauksia ja seurattu niiden vaikutuksia.

Esimerkiksi viime kesänä koulun ensimmäisessä kerroksessa vaihdettiin matot niissä luokissa, joissa oli mitattu kosteutta. Korjauksen jälkeen tehtyjen kosteusmittausten perusteella lattioiden korjaukset olivat onnistuneet suunnitellusti.

Tänä vuonna Pohjolanrinteen koulussa on jatkettu kuntotutkimuksia ja niiden perusteella on muun muassa säädetty luokkien ilmanvaihtoa. Ilmanvaihtolaitteita on säädetty niin, että ne kierrättävät ilmaa aiempaa paremmin. Lisäksi ilmanvaihtokoneet ovat käynnissä ympäri vuorokauden.

– Koululla on tänä keväänä tehty myös tiivistyskorjauksia, joiden avulla ehkäistään rakenteista tulevia ilmavuotoja ja niiden mukana mahdollisesti kulkeutuvia epäpuhtauksia, kertoo rakennuspäällikkö Hannu Mattila.

Seuraavaksi kaupungin tilakeskus odottaa, että viimeisimpien mittausten laboratoriotulokset valmistuvat. Kuntotutkija tekee koululla rakenneavauksia. Lisäksi nyt seurataan miten ilmanvaihto toimii siihen tehtyjen korjausten jälkeen.

– Näiden perusteella tehdään uudelleen arviointia seuraavista jatkotoimista. Lisäksi pyydetään käyttäjien kokemuksia tehtyjen korjaus- ja parannustoimien vaikutuksista, Hannu Mattila kertoo.

Pohjolanrinteen koulun henkilökunnalle järjestettiin tilannepäivitystilaisuus keskiviikkona. Oppilaiden vanhempia tiedotetaan tilanteesta sekä järjestetään heille keskustelu- ja tiedotustilaisuus syksyllä.

Lue seuraavaksi