Kuntien sisälle on jäänyt naapurikunnan palasia eli enklaaveja – nyt niitä siirretään ympäröivään kuntaan

Useimmat siirrettävät alueet ovat toisen kunnan sisälle jääneitä pieniä maa- ja vesialueita.

Maanmittauslaitos
Kartta Iso-Ii -järvestä ja sen saarista
Kartta Iso-Ii -järvestä.Maanmittauslaitos

Maanmittauslaitos siirtää useita kuntien kuntien omasta alueesta erillään olevia alueita toiseen kuntaan.

Esimerkiksi Iisalmessa Iso-Ii -järvessä oleva Eerikansaari kuuluu nyt Iisalmeen, mutta vesialue sen ympärillä on Vieremän kunnan aluetta, joten alue siirretään osaksi Vieremää.

Kontiolahdella siirretään Kontiolahden kylän kalaveden osakaskunnan alle hehtaarin kokoinen palsta osaksi Polvijärveä ja Leppävirralta Varkauteen pieni palsta.

Siirtojen tarkoituksena on yhtenäistää kuntarakennetta siirtämällä pieniä ja vähämerkityksisiä alueita niitä ympäröiviin kuntiin. Tällöin kuntien rajat ovat yhtenäisempiä, eikä kunnan alueen keskellä ole toiselle kunnalle kuuluvia irrallisia alueita.

Enklaaveista säädettiin laki 90-luvulla, sitten asia unohtui

Erillisiä alueita kutsutaan enklaaveiksi. Laki enklaavisiirroista uusittiin yli 20 vuotta sitten, vuonna 1998.

1990-luvulla enklaavisiirtoja tehtiin satoja, mutta siirrot jäivät unholaan parinkymmenen vuoden ajaksi. Viime vuonna ne muistettiin jälleen kiinteistörekisterin perusparannushankkeen yhteydessä ja enklaavien siirrot päätettiin tehdä loppuun.

Yleensä pienimmät siirrettäväksi ehdotetut alueet ovat pieniä saaria ja luotoja, jotka ovat jääneet kylien välisissä vesipiirirajankäynneissä kuntarajan väärälle puolelle. Myös pienet erilliset metsäulkopalstat ovat tavallisia siirrettäviä enklaaveja.

Maanmittauslaitos voi siirtää päätöksellään vain enintään 50 hehtaarin kokoisia alueita. Tästä syystä siirrettävät alueet ovat pieniä, pääasiassa muutaman kymmenen hehtaarin kokoisia.

Suomessa on myös paljon suuria, yli 50 hehtaarin suuruisia enklaaveja, joita Maanmittauslaitos ei voi siirtää. Pohjanmaalla on jopa yli tuhannen hehtaarin suuruisia enklaaveja, jotka ovat vanhoja ulkometsäpalstoja.

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus