Mennyt jäätalvi oli mittaushistorian leudoin – Suomenlahti lähes jäätön ja Perämerelläkin ennätyksellisen vähän jäätä

Vaikka jäätä oli historiallisen vähän, tarvittiin Perämerellä kolme murtajaa.

Jääpeite
Jäät kelluvat veden pinnalla
Viime talvena Pohjanlahden jääpeite oli mittaushistorian pienin.Mari Latva-Karjanmaa / Yle

Mennyt jäätalvi oli mittaushistorian leudoin.

Väyläviraston mukaan talven laajin jääpeite saavutettiin 5. maaliskuuta, jolloin jäätä oli lähinnä Perämerellä ja Vaasan saaristossa yhteensä 37 000 neliökilometriä, mikä on mittaushistorian vähäisin määrä.

Edeltävä ennätyspieni jäällisen alueen laajuus koettiin talvella 2008, jolloin 24. maaliskuuta jäätä oli 49 000 km² alueella. Myös talvi 2015 oli vähäjäinen, mutta tuolloin talvi oli hyvin etupainotteinen ja maksimi 51 000 km² saavutettiin jo 23. tammikuuta.

Kolmas talvi, kun Perämeri ei jäätynyt kokonaan

Mennyt talvi oli mittaushistorian kolmas kerta, kun Perämeri ei jäätynyt kauttaaltaan. Edellisen kerran vastaavaa on tapahtunut vuosina 2015 ja 1930.

Vuonna 1930 alkoi tähän mennessä vähäjäisin kymmenen vuoden jakso, joka päättyi talvisodan paukkupakkasiin 1939.

Suomenlahdella jäätä oli talvella tuskin lainkaan. Vähätkin jäät katosivat Suomenlahdelta maaliskuun lopulla ja huhtikuun alkaessa Suomenlahti oli jäätön.

– Vastaavaa ei ole tapahtunut koskaan ennen, kommentoi tiedotteessa ilmatieteen laitoksen jääasiantuntija Jouni Vainio.

Murtajilla kuitenkin riitti töitä

Leudosta talvesta huolimatta Perämerellä tarvittiin kolmen jäänmurtajan apua, jotta laivaliikenne sujui ilman merkittäviä odotuksia.

– Vaikka jäätä oli historiallisen pienellä alueella, murtajien kulkema matka vastasi silti matkaa maailman ympäri päiväntasaajalla mitattuna, kuvaa merenkulun johtava asiantuntija Markus Karjalainen Väylävirastosta.