Finnair saattaa lopettaa lennot monille maakuntakentille ainakin vuodeksi – Kulmuni muistuttaa: "Eduskunta käsittelee 700 miljoonan tukea"

Finnair aikoo supistaa koronapandemian takia rajusti kotimaan lentoyhteyksiä koko loppuvuoden ajan.

Finnair
Finnairin lentokone Kajaanin lentoasemalla
Norran ATR-potkuriturbiinikonetta valmistellaan lähtöön Kajaanin kentällä. Yhtiö lentää Finnairin alihankkijana useimmille kotimaan lentokentille. Timo Sihvonen / Yle

Finnairin heinäkuussa voimaan tulevat uudet lentoaikataulut merkitsevät useilla kotimaan kentillä lentotauon venähtämistä. Koronakriisin takia Finnair ei tällä hetkellä lennä normaalisti liikennöimilleen kentille, esimerkiksi Jyväskylään, Kajaaniin, Joensuuhun, Kokkola-Pietarsaareen tai Kemi-Tornioon.

Ylen tietojen mukaan maaliskuussa alkanut lentotauko saattaa jatkua näillä kentillä ainakin vuoden ajan. Mahdollista on, etteivät lennot ala lainkaan. Syynä on koronapandemian takia rajusti vähentynyt lentomatkustus.

Finnairin odotetaan julkistavan maaliskuuhun 2021 asti voimassa olevat uudet aikataulut maanantaina. Yhtiöstä ei haluttu vahvistaa lauantaina Ylen tietoja reittien lakkautusuhasta.

Finnairin viestinnästä ei kommentoitu asiaa myöskään STT:lle sunnuntaina.

Näin asiaan on reagoitu kaupungeissa, joita lentotauon mahdollinen venyminen koskee:

Kulmuni Finnairille: Eduskunta käsittelee 700 miljoonan tukea

Valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk.) ottaa tietoihin kantaa sosiaalisessa mediassa.

– Kotimaan yhteyksiä on syytä palauttaa mahdollisimman pian, kun koronasta toivutaan. Kaikkinainen spekulaatio maan sisäisten reittien kokonaan lakkaamisesta kannattaa lopettaa ennen edes sen alkamista, Kulmuni kirjoitti sunnuntaiaamuna Twitterissä.

Hän jatkoi kantaansa Facebookissa muistuttamalla eduskunnan käsittelevän parhaillaan 700 miljoonan euron tukea Finnairille.

Finnair kertoi huhtikuussa alkuvuoden synkästä tuloksesta ja toukokuun alkupuolella hallitus päätyi hakemaan eduskunnalta enintään 700 miljoonan euron suuruista valtuutta Finnairin pääomittamiseen koronakriisin aiheuttamien talousvaikeuksien takia.

– Se (tuki) maksetaan kaikkien suomalaisten verorahoista. Odotamme, että Finnair palvelee hyvien kotimaan yhteyksien kautta myös suomalaisia. Finnairin on palveltava koko Suomea, Kulmuni kirjoittaa Facebookissa (siirryt toiseen palveluun).

Finnair on kutsunut etäneuvotteluihin

Maakunnissa ja kaupungeissa, joissa kyseiset lentokentät sijaitsevat on saatu kutsuja etäneuvotteluihin Finnairin kanssa. Esimerkiksi Kajaanissa Finnair on kutsunut Kainuun Sanomien mukaan kaupungin johdon maanantaina etäneuvotteluun (siirryt toiseen palveluun), jossa yhtiö kertoo Kajaanin lentoreitin kohtalosta.

Ylen tietojen mukaan vastaavia kutsuja on tullut Joensuuhun, Jyväskylään ja Kokkola-Pietarsaareen. Meri-Lappiin on myös tullut kutsu neuvotteluihin.

Kaupunkien johtajat tyrmäävät ajatuksen

Lentotauon venymisuhan kohteena olevien kaupunkien johto ei ole mielissään kuulemastaan

Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto totesi Ylelle, ettei lentojen jäihin paneminen vuodeksi, saati lopettaminen, tule kuuloonkaan. Samalla linjalla on Joensuun kaupunginjohtaja Kari Karjalainen.

– Vientiteollisuusvetoinen yliopistokaupunki ei voi näillä etäisyyksillä Helsinki-Vantaan lentoasemasta menestyä jatkossa, Karjalainen sanoo Ylelle.

Kajaanin kaupunginjohtaja Jari Tolonen väläyttää jo ajatusta lentoyhtiön korvaamisesta toisella sekä kirjelmöintiä valtion omistajaohjaukselle. Ensin hän haluaa kuitenkin kuulla itse Finnairilta, mistä on kyse.

– Täytyy ensin katsoa, mikä se huomisen viesti tarkalleen ottaen on ja sitten mietitään. Nyt ei ole tihkunut muuta tietoa kuin se, että pitää valmistautua kokoukseen, Tolonen sanoo.

Vuoden lentotauko olisi Tolosen mukaan jotenkin kestettävissä, kunhan näköpiirissä olisi lentojen paluu takaisin kartalle.

– Jos viesti tulee olemaan, että lennot loppuvat, meidän on mietittävä korvaavaa lentoyhtiötä kuten aikaisemmin.

Sen jälkeen vuorossa on yhteydenotto valtiovallalle. Valtio omistaa yli puolet Finnairista.

– Panemme omistajaohjaus- ja muut kyselyt päälle, että voiko näin menetellä, koska Finnair on valtion omistama yhtiö.

Kemin kaupunginjohtaja Tero Nissisen mukaan Finnairin kanssa neuvotellessa maakuntien mielipiteillä ei juuri merkitystä päätöksiin ole.

– Tämä on nyt täysin Suomen valtion hallituksen edunvalvontakysymys ja tämä pitää saada ehdottomasti linkattua pääomittamisen ehtoihin, ei tätä tilannetta selvästikään mikään muu pelasta.

Autio Helsinki-Vantaan lentoasema.
Helsinki-Vantaan ja kotimaan lentoasemien välillä tehtiin viime vuonna 2,9 miljoonaa matkaa. Liikenne on käynnistymässä uudelleen kesän jälkeen. Tiina Jutila / Yle

Kotimaan tappiolliset reitit

Lakkautusuhan alla olevat reitit ovat Finnairille heikoimmin tuottavia. Esimerkiksi Kajaanista nousi Helsinkiin lähteviin koneisiin viime vuonna keskimäärin vain 37 matkustajaa, ja koneiden täyttöaste jäi reiluun 50 prosenttiin. Kaupunkien välillä tehtiin viime vuonna hieman yli 84 000 lentomatkaa.

Jyväskylään lensi viime vuonna Finavian tilastojen mukaan noin 57 000 kotimaan matkustajaa ja yhteensä noin 66 500 matkustajaa, kun mukaan lasketaan lomalentojen asiakkaat.

Täyttöaste on jäänyt heikoksi myös Kemin, Joensuun ja Kokkolan reiteillä.

Kemi-Tornion lentoasema.
Kemi-Tornion lennot saattavat peruuntua ainakin kevääseen 2021 asti.Yle

Finnair on viime vuosina yrittänyt saada reittien tappioita pienemmäksi yhdistämällä Jyväskylän ja Kajaanin sekä Kemin ja Kokkolan lentoja Helsinkiin kolmiolennoiksi, jolloin sama kone käy kahdella maakuntakentällä.

Kemi-Torniossa tappioita on yritetty karsia lopettamalla myös kallis yöpyvä vuoro. Tosin sen seurauksena lentoyhteydet ovat heikentyneet niin, että osa matkustajista on siirtynyt käyttämään Oulun lentoja.

Joensuun kentän kautta kulki viime vuonna 126 000 matkustajaa. Tänä vuonna Finavian piti päällystää kentän kiitotie ja toinen rullausteistä uudelleen, mutta koronan aiheuttaman poikkeustilan takia töitä on lykätty toistaiseksi.

Näiden reittien ongelmana on yksipuolinen matkustajarakenne. Lennot palvelevat lähinnä liikematkustajia, ja ongelmana on vähäinen vapaa-ajan matkustus. Työn takia lentävät matkaavat aamuisin maakunnasta Helsinki-Vantaalle ja palaavat kotiin illalla. Mikäli maakunnissa olisi matkailijoita kiinnostavia kohteita, turistit lentäisivät maakuntiin aamulla, jolloin koneissa on toiseen suuntaan tyhjää.

Lappiin suoria vuoroja vasta talvella

Finnair on lentänyt koronapandemian aikana Helsinki-Vantaalta Lappiin ainoastaan Rovaniemelle. Ylen tietojen mukaan lennot Ivaloon ja Kittilään alkavat elokuussa, tosin aluksi kolmiolentoina muutaman kerran viikossa. Viikottaisten lentojen määrää on tarkoitus lisätä vaiheittain niin, että marraskuussa lentoja olisi jo kahdesti päivässä.

Suorat lennot Ivaloon ja Kittilään alkaisivat vasta talvisesongin kynnyksellä joulukuussa. Sekä Ivaloon että Kittilään lennettäisiin tuolloin 28 edestakaista lentoa viikossa.

Finnair aikoo lentää myös tulevan hiihtosesongin aikaan suoria lentoja Ivalosta Lontooseen, sekä Kittilästä Brysseliin, Pariisiin, Lontooseen ja Zürichiin.

Kuopion lentoasema talvella.
Finnair on lentänyt Kuopioon koko koronapandemian ajan. Lentojen määrä lisääntyy vaiheittain heinäkuusta alkaen. Finavia

Kotimaan lennot palautuvat kesällä

Finnair on lentänyt Ouluun kevään ajan rajoitetusti kahdesti päivässä. Heinäkuussa päivittäisten lentojen määrä on tarkoitus kaksinkertaistaa. Myös Kuopioon lentoja lisättäisiin niin, että heinä- ja elokuussa viikottaisia vuoroja olisi 21, ja lentojen määrää lisättäisiin edelleen syyskuussa. Turkuun ja Vaasaan lennot alkaisivat uudelleen heinäkuussa sekä Kuusamoon ja Tampere-Pirkkalaan syyskuussa.

Myös Maarianhaminaan lentoliikenne on jatkumassa kesän jälkeenkin, tosin lennot tekisivät välilaskun Turussa.

Kotimaan kentille lentoliikennettä on kannattavaa aloittaa vasta kansainvälisten liikennerajoitusten poistuttua, kun Helsinki-Vantaalta alkavat myös kansainväliset lennot.

Harvat kotimaan kentät kannattavia

Finavia on arvioinut, että keskimäärin 300 000 matkustajaa vuodessa tekee yksittäisestä asemasta kannattavan suomalaisessa verkostomallissa. Matkustajamäärien perusteella viime vuonna vain Helsinki-Vantaa, Oulu, Rovaniemi, Turku, Kittilä ja Vaasa olivat kannattavia.

Koronakriisin aikana matkustajamäärät ovat romahtaneet: viime kuussa Helsinki-Vantaan terminaaleissa kulki päivittäin noin tuhat matkustajaa, kun normaalisti ihmisiä on 50 000–60 000.

Suomen sisäinen lentoliikenne ei ole ollut täysin pysähdyksissä koronakriisin aikana, vaikka Finnair onkin vähentänyt rajusti lentojaan. Nykyinen liikennesuunnitelma on voimassa kesäkuun loppuun.

Lue myös:

Katso, miten koronavirus muutti Suomen lentoyhteyksiä maailmalle – ensin tuli romahdus, mutta joillakin reiteillä kysyntä jopa kasvoi

Finnairin tulos 91 miljoonaa pakkasella, yhtiö tekee tappiota nyt 2 miljoonaa euroa päivässä – valtio valmistelee osallistumista pääomittamiseen

Lentoliikenteen koronaongelmat heijastuvat lentokentille – Finavia lomauttamassa henkilökuntaansa

Matkustajien käytettävä kasvomaskia Finnairin lennoilla ensi viikosta alkaen

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus