Israel sai uuden hallituksen – Netanjahu: On aika liittää Länsirannan siirtokunnat Israeliin

Uuden hallituksen muodostaminen lopettaa yli vuoden kestäneen sekaannuksen Israelin politiikassa.

Pääministeri Benjamin Netanjahua vastaan on nostettu syytteet muun muassa luottamusaseman väärinkäytöstä ja petoksesta. Kuva: Ronen Zvulun / AFP

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu on esitellyt uuden hallituksensa maan parlamentille. Hallituksen muodostaminen kesti yli vuoden ja vaati peräti kolmet vaalit.

Pitkällisten neuvottelujen jälkeen Netanjahun oikeistolainen Likud-puolue muodosti koalition keskustalaisen Sininen ja valkoinen -puolueen kanssa.

Hallitussopimuksen mukaan Netanjahu toimii pääministerinä 18 kuukauden ajan, jonka jälkeen pääministeriksi nousee hallituskumppani Sinisen ja valkoisen puheenjohtaja Benny Gantz, joka siihen saakka toimii puolustusministerinä. Gantz on entinen Israelin asevoimien komentaja.

Vaikeat neuvottelut heijastuvat hallituksen kokoonpanoon. Hallitukseen tulee peräti 36 ministeriä.

Puheessaan parlamentille Netanjahu toisti tavoitteensa liittää Länsirannan juutalaissiirtokunnat osaksi Israelia.

– On aika ottaa käyttöön Israelin laki ja kirjoittaa uusi kunniakas kappale siionismin historiaan, Netanjahu puhui.

Siirtokuntien liittäminen Israeliin olisi kansainvälisen lain vastaista ja johtaisi kansainvälisiin vastalauseisiin ja mahdolliseen konfliktiin Jordanian kanssa.

Netanjahu joutuu ensi viikolla oikeuden eteen syytettynä lahjonnasta, vallan väärinkäytöstä ja petoksesta. Netanjahu kiistää syytökset.